Silloin tällöin ystävämme valtamedia lipsauttaa sanan "vihervasemmisto", niin kuin puhuisi jostakin olemassaolevasta tosielämän ilmiöstä. Sana on taatusti keksitty ennen Jussi Halla-ahoa, minäkin saatan olla käyttänyt sitä. Halla-aho sen kuitenkin vakiinnutti, ja sen käytöllä on poliittinen tehtävä: se pyrkii samastamaan vihreät ja vasemmiston toisiinsa, sulattamaan ne epämääräiseksi mössöksi, josta ei ota – eikä muka haluakaan ottaa – muuta selkoa, kuin että se suvaitsee maahanmuuttajia ynnä muita vähemmistöjä. Käsite vihervasemmisto on suomalainen erikoisuus, mutta se yhdistyy ongelmattomasti kansainväliseen, vastaavalla tavalla latautuneeseen termiin Liberal Left. Muutkin elementit meikäläisen uusradikaalioikeiston diskurssissa lainautuvat ulkomaisilta esikuvilta, vaikka saattavat tyhmemmälle näyttää supisuomalaisilta. Tässä tapauksessa suomalainen käsiteversio kavaltaa myös, että vihreät ovat Suomen liberaalipuolue, eivät ympäristöpuolue.
Kävin Twitterissä 28.12.2017 parin vanhoillisen kanssa pienen väännön, mitä en yleensä vaivaudu harrastamaan. Kun avasin vähän vihervasemmisto-käsitteen itsetarkoituksellisuutta, toiset osapuolet kysyivät, mitä eroa vihreillä ja vasemmistolla muka on. Vastasin: "Vihreät kannattavat markkinataloutta, vasemmisto haluaa suitsia ja säädellä sitä sekä sosiaalistaa yhteiskunnallisesti tärkeintä omaisuutta. Vasemmistolle myös yhteiskunnallinen tasa-arvo on paljon tärkeämpi asia kuin vihreille." Vanhoillisilla ei ollut asiaan mitään lisättävää; itse asiassa toinen antoi twiitilleni jopa tykkäyksen. Vaikutti siltä, kuin heillä tulisi ensimmäistä kertaa (ainakin pitkään aikaan) edes mieleen tarkastella vasemmistoa ja vihreitä laajemmasta yhteiskuntapoliittisesta näkökulmasta, eikä vain osana "suvaitsee – ei suvaitse" -vastakkainasettelua. Tätä käsitystä tukisi sekin, että ennen twiittiäni toinen heistä ehdotti vihreitä vasemmistoliiton "radikaalisiiveksi". Eiväthän vihreät ole radikaaleja missään muussa asiassa kuin vähemmistöjen hyväksymisessä.
Vihervasemmisto-käsitteen tehtävä on selkeä. Kun vasemmisto samastetaan vihreisiin, ihmiset unohtavat, että vasemmisto on kapitalismikriittinen toimija, joka pyrkii tasa-arvoon, demokratiaan ja hyvinvointiyhteiskuntaan. Se pyrkii myös aika pitkälle samaan kuin monet konservatiivit sillä erotuksella, että vasemmiston mielestä tasa-arvo ja demokratia koskevat kaikkia ja hyvinvointi kuuluu kaikille. Toki hyvinvointi, demokratia ja tasa-arvo kelpaisivat vihreillekin, mutta heiltä puuttuu kapitalismin kritiikki, mikä tekee heidän yhtälöstään mahdottoman ja naiivin. Tähän liittyen vihreiden kyky mediakritiikkiin on varsin rajallinen (mikä yhdistyy myös tosiseikkaan, että mediaväessä on tunnetusti paljon vihreitä), kun taas vasemmisto on siinäkin asiassa vastapuolella – totuutta etsivällä, valtamediaa kritisoivalla puolella. Valtamediakritiikki ja totuuden etsintä taas kelpaisivat lukemattomille uuskonservatiiveille. Näiden esimerkkien pohjalta voimme jo ymmärtää, että vasemmisto edustaa monessa asiassa juuri sitä, mitä konservatiivit etsivät; mutta koska vasemmiston asiasisältö hämärretään ja yksipuolistetaan, he kääntyvät poispäin vasemmistosta, eivätkä sitä kohti. Ketä se hyödyttää? Valtaapitävää uusliberaalioikeistoa, sillä vasemmisto on politiikan ainoa tekijä, joka oikeasti uhkaa sen valtaa.
Kyllä minullakin oli joskus kausi, jolloin harkitsin äänestyspäätöstäni vasemmiston ja vihreiden välillä (ja keväällä 2007 kohtalokkaasti äänestinkin vihreitä – kadun sitä päätöstä edelleen). En kiellä, etteikö jatkuvasti ole olemassa ihmisiä, jotka äänestävät joko vihreitä tai vasemmistoliittoa. Tässä on kuitenkin kysymys horjumisesta kahden poliittisen linjan välillä: liberaalin (aiemmin ekoliberaalin) ja vasemmistolaisen. Tiedän tämän ihan omastakin kokemuksestani. Ei siis ole olemassa yhtenäistä vihervasemmistolaista poliittista linjaa, vaikka joissakin kysymyksissä nämä linjat hieman kohtaisivatkin. Paitsi, että kun sitä vihervasemmistoa on niin toitotettu, on sen myötä syntynyt jonkin verran poliittisesti melko tiedostamatonta ihmisryhmää, joka on käsittänyt asian väärin ja ruvennut nimenomaan samastumaan kuvitteelliseen vihervasemmistoon. Sama ilmiöhän esiintyi suvakki-haukkumasanan yhteydessä: juuri, kun olin päässyt hokemasta suvakin olevan mielikuvitusolento, yhtäkkiä meillä oli kourallinen ihmisiä, jotka siniset silmät selällään riemumielin julistautuivat suvakeiksi. Ei näin.
Yleisesti ottaen suvakit ja matut ovat mielikuvitusolentoja, "kulttuurimarxismia" (käsite, jolla uusliberaalioikeistolle vaarallinen marxismi halutaan mustamaalata siihen täysin kuulumattomilla tekijöillä) ei ole olemassa – eikä vihervasemmistoa ole olemassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti