keskiviikko 31. toukokuuta 2017

Ylegate, Sipilägate, hallitusgate

Moni kiljahti ilosta tai huokaisi helpotuksesta, kun Ylen uutispäätoimittaja Atte Jääskeläisen erosta uutisoitiin. Lähes yhtä moni esitti heti perään vaatimuksen Suomen pääministerin Juha Sipilän erosta. Olihan Sipilä ns. Sipilägaten aikana todistetusti vaatinut Yleltä myönteisempää uutisointia liittyen itseensä, mihin Jääskeläinen reagoi estämällä Sipilä-kriittisten juttujen julkaisemisen. Tämä on tietysti vastenmielistä politiikkaa sekä pääministeriltä että valtakunnalliselta Yleisradiolta.

Minusta nyt täytyisi ymmärtää, mitä tällaisten pintatason toimien taustalle kätkeytyy. Aina yhtä tärkeä kysymys kuuluu: kuka tästä hyötyy? Ylen mollaamisesta hyötyy kaupallinen valtamedia – Sanoma-konserni, Alma-konserni ynnä muut. Sipilän ja keskustan mollaamisesta voi hyvässä lykyssä hyötyä oppositiokin, mutta sen kannatusluvut jumivat paikallaan; sen sijaan kokoomus pääsee luikahtamaan sen ainaisen veräjäkoiran tavoin entistä korkeampaan suosioon. Mikä yhdistää kaupallista valtamediaa ja kokoomusta? Molemmat ovat ison rahan ja bisneksen sanansaattajia. Iso raha ihan konkreettisesti omistaa kaupallisen valtamedian ja kokoomus edustaa sitä politiikassa. Tutkimuksen mukaan myös puolet Suomen mediaeliitistä kannattaa kokoomusta. Atte Jääskeläisen menneisyys keskustanuorena muistetaan, mutta Lauri Kivisen, Ylen toimitusjohtajan, taustaa kokoomusnuorena ei.

Tapahtuipa myös kerran keväällä 2017, että lähetin sähköpostia Suomen epäoikeudenmukaiseen pakolaispolitiikkaan liittyen sekä pääministeri Sipilälle että sisäministeri Paula Risikolle. Kumpikin vastasi minulle, Sipilä lyhyesti ja asiallisesti. Risikko sen sijaan kirjoitti juurta jaksaen viestiinsä kaikki tekosyyt, latteudet ja tahalliset ajatusvirheet. Tämä muistutti minua jälleen kerran, mistä hallituksen ideologinen tuuli puhaltaa. Keskusta on nimellisesti hallitusvastuussa, mutta keskustalainen pääministeri voi vain valitella ja toivoa asioiden korjaantuvan, kun kokoomuslainen sisäministeri käy jyräävään puolustushyökkäykseen.

En kannata Juha Sipilää enkä keskustaa. Mielestäni Sipilä on yksi huonoimmista pääministereistä, mitä ainakaan omana elinaikanani on Suomessa nähty. Olen kuitenkin vakuuttunut, että Sipilän kehnous on lähinnä epäpätevyyttä sekä työn ja roolin perustumista väärään lähtökohtaan. Sipilä on taustaltaan yritysjohtaja; Suomeen haluttiin yritysjohtaja-pääministeri; Sipilä johtaa maata ja sen hallitusta kuin yritystä – mitä Suomi tarkkaan ottaen myös on. Sipilä kannattaa menoleikkauksia, koska yritysten on yleensäkin minimoitava menonsa. Sipilä yrittää puuttua uutisointiin, mitä yritysjohtajatkin harrastavat yleensä kaupallisen valtamedian kautta – pääministerille vain Yle on läheisempi, enemmän omaan piiriin lukeutuva kanava. Keskustalainen yritysjohtaja-pääministeri tuo ideologisesti kokoomuslaisen hallituksen tueksi vähintään kuudennen osan maan väestöstä. Persujen kannatus on surkastunut, mutta jäljelle jääneet seisovat epäinhimillisen pakolaispolitiikan ansiosta saman kokonaisuuden tukijoukkona.

Kokoomusko tätä maata sitten johtaa? Risikolla riittää ideologiaa, kuten puolueen muillakin poliitikoilla. Kuitenkin mainitsin jo edellä, että kaupallisen valtamedian tavoin kokoomus on ison rahan ja bisneksen sanansaattaja ja kokoomus edustaa isoa rahaa politiikassa. Tämä kavaltaa varsinaisen totuuden: iso raha ja bisnes johtavat Suomea, niin kuin muitakin Länsi-Euroopan maita – "kummisedästä", Yhdysvalloista puhumattakaan. Tässä valossa tulee moni asia ymmärrettäväksi: miksi nykyisistä hallituspuolueista vihjataan, että samaa politiikkaa se oppositiokin harjoittaisi hallituksessa; miksi Suomen pääministeri valittelee ja on huolissaan asioista, joille hänen itsensä kuuluisi asemansa kautta voida jotain. Eivät hallitukset ole muuta kuin kumileimasimia. Tämä olisi pitänyt lopullisesti ymmärtää vuonna 2010, kun amerikkalainen konsulttitoimisto tilattiin ideoimaan Suomen hallitusohjelmaa. Valitettavasti sekin on yleisessä keskustelussa unohdettu.

Hallitus kumileimasimena -politiikalle on olemassa yksi uhka, ja se on vasemmisto sanan varsinaisessa merkityksessään. Vanhat isot sosialisti- ja sosiaalidemokraattipuolueet on useimmiten korruptoitu, mutta viime vuosina olemme saaneet todistaa uuden vasemmiston nousua mm. Kreikassa, Espanjassa, Isossa-Britanniassa ja Ranskassa. Tämän uhan torjumiseen iso bisnes tarvitsee mediaa. Huomio käännetään vasemmiston sijaan usein oikeistolaisiin populistiryhmiin, jotka kuitenkin ovat sosiaalidemokraattejakin helpommin korruptoitavissa – niinhän Suomessa on nyt nähty. Ja kun hallituksessa sählätään, media pitää huolen, että syypääksi joutuu joku muu kuin ne varsinaiset "omat" (kokoomus, jälleen). Sillä varmistetaan, ettei demokraattinen oppositio hevillä pääse muodostamaan hallitusta ilman varsinaisen oman jengin mukanaoloa – jälleen kerran. Ja niin kauan kuin 1) isoa rahaa ja bisnestä tukeva pääideologipuolue on hallituksessa, 2) varsinainen vasemmisto ei pääse sanelemaan hallituksen ideologiaa, harvainvaltainen ison rahan sanelu johtaa maata, sen hallitusta ja politiikkaa. Tämä on gatejen gate, se varsinainen ongelma kaikenlaisten (sinänsä kyllä merkittävien) Yle- ja Sipilä-gatejen taustalla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti