Vappu, tuo vanha kapinajuhla oli ja meni taas. Kylmänä vappuaaton alkuiltana kävin katsomassa tapahtumaa nimeltä Vallattomat vappubileet vapaiden tilojen puolesta. Tampereen vapaiden luovien tilojen vähyys ja hävittäminen on itselleni hyvin tärkeä kysymys, ja kiirastorstain 13.4. soivassa mielenosoituksessa päädyin asian tiimoilta jopa Aamulehden haastatteluun. Vappuaattona alun perin Tammelantorille suunniteltu tilaisuus oli kuitenkin siirretty sääolosuhteiden vuoksi Rongankadun alikulkutunneliin, mikä muutti sen luonnetta oleellisesti. Lopputulos: noin viisikymmentä mustiin pukeutuvaa aktivistia, noin viisi poliisiautoa, musta banderolli, hardcorepunkkia ja kaljaa. Ei kiitos. Tunnelin kaikukopan vahvistama aggressiivinen musiikki loi yhdessä mustis-lookin kanssa uhan tunnelman. Ketä sillä haluttiin uhata? Poliiseja? Läpikulkijoita? Päättäjiä, joista yksikään ei nähnyt tapahtumasta vilaustakaan? Ei mitään järkeä.
En ole tavannut osallistua Tampereen vappumarsseihin, koska niiden keskeinen voima on aina ollut SAK. Yhtä oudolta tuntuu "antikapitalistisen blokin" muodostaminen marssin sisään. Koko touhusta tulee ristiriitainen fiilis: 1) tyydytään löperöityneen demarivetoisen ammattiyhdistyksen rakentamaan puitteeseen, 2) ollaan sen sisällä sitä itseään vastaan, sillä politiikalla, jonka ympärille koko marssin pitäisi rakentua, 3) huudetaan omalla olemassaololla, että hei poliisit, me olemme täällä se uhka. Tänäkin vuonna jäin kotiin miettimään, pitäisikö "vappumarssin" tilalle tulla "vappuveenus". Iltapäivällä menin Pispalan Pyykkipuiston vapputapahtumaan, jossa sentään oli aivan mukavaa.
Mikä nyt mättää? Enkö vielä Joukkovoiman ensimmäisten mielenilmausten aikaan julistanut mielenosoitusten ihmeitätekevää voimaa? Jos sellaisia tapahtumia saataisiin aikaan, olisin yhä mukana. Ikävä kyllä vuonna 2017 vaikuttaa, ettei niin kattavasta ja yleispätevästä meiningistä olla edes kiinnostuneita. Useissa tilaisuuksissa tuntuu 'true'-asennoitumisen hapan maku. Toisaalta yhä useammin höpsähdetään osoittamaan mieltä ihmisiä eikä asioita vastaan. Jos esimerkiksi voin olla varma, että nyt vastustetaan rasismia, olen mukana. Jos homma taipuukin rasistien vastustamiseksi, lähden pois. Viime kädessä hyvin alkanut aktivismi voi taantua pelkäksi jengitappeluksi, jossa tapellaan meidän jengin ja suojeluksessamme olevien tyyppien puolesta noiden jengiä vastaan. Tukehtukoon sellainen omaan typeryyteensä.
Vapun somevirrassa tuli vastaan myös lyhyt ja hämmentävyydessään yllättävän pätevä juttu, joka – kuvaavaa kyllä – linkitettiin otsikon naurettavuuden ja absurdiuden tähden. Kristillisdemokraattien ja Muutos 2011:n suunnalla vaikuttanut Tuula Komsi kirjoitti otsikolla Missä vaiheessa vasemmisto vinksahti?. Lainaan tässä tekstin avainkohtia. "Missä vaiheessa [vasemmisto] hukkasi käsityksen vihollisestaan ja rupesi pelaamaan sen pussiin? Nimittäin se aiempi vihollinen, kovan talousoikeiston kultapossukerho, on edelleen entisellään ja vaikutusvaltaisempi kuin koskaan." ... "Nielikö työväenliike/vasemmisto propagandan 'äärioikeistosta' ja siirtyi sen myötä vastustamaan erilaisia 'fobioita', jotka joku taho kätevästi lanseerasi viholliskuvan korvikkeeksi, kun 'riistäjäporvareita' ei enää sovi vastustaa?" Ikävä kyllä, tämä analyysi osuu viiltävän lähelle totuutta. Itsehän miellän yhä kokoomuksen Suomen (ääri)oikeistolaisimmaksi puolueeksi, koska minulle oikeisto ja vasemmisto määrittyvät suhteessa kapitalismiin ja sosialismiin eivätkä liberalismiin ja konservatismiin. Se on joka tapauksessa päivänselvää, että työväenluokan aggressiivinen kahtiajako – vasemmistoliberaalit vs. oikeistokonservatiivit; globaali solidaarisuus ja suvaitseminen vastaan "rajat kiinni" ja "Suomi ensin" – auttaa ja palvelee nimenomaan kovan talousoikeiston kultapossukerhoa. Ja kokoomushan lipsahti kuntavaaleissa jälleen suurimmaksi puolueeksi.
Tahtoisin siis yhä olla mukana aktivismissa, mutta en tahdo joutua vedetyksi mukaan yhteenkään aktiviteettiin, jonka puitteissa ihmiset kääntyvät ihmisiä vastaan, köyhät ja sorretut toisin ajattelevia köyhiä ja sorrettuja vastaan, lietsomaan työväenluokan sisäistä kahtiajakoa vallanpitäjien naureskellessa partavaahtoihinsa. Kun vappumarssikin on joko edellä kuvattua tai sitten ponnetonta me-hengen tuottamista, menen kotoani suoraan Pispalaan. "Vappuveenus" sen sijaan olisi kehittämisen arvoinen idea. Aggressiivisen vastakkainasettelun sijaan nautittaisiin kaikkein hellimmästä vastakkainasettumisesta – toistemme kohtaamisesta lähekkäin, halaamisesta ja koskettamisesta, läsnäolosta ja ymmärtämisestä; kaikesta, mikä palautuu ihmiselämän kauneimpaan kukkaseen eli rakkauteen. Kuinka usein unohdamme, että lopullinen syy, miksi käymme yhteiskunnallista taistelua, on – oman oikeinajattelevan jengin voiton sijaan – sopuisan, hyväksyvän, ymmärtävän, välittävän ja rakastavan olotilan luominen ihmisyhteisön ja elonkehän keskelle? Tärkein ja kaivatuin aktivismi tapahtuu tänä päivänä ihmiseltä ihmiselle; ihmistä myöten, ei ihmistä vastaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti