maanantai 19. syyskuuta 2016

"Kaikki pikku runkkarit huutaa lokeroissaan..."

Eppu Normaali ei kuulu maailmani tärkeimpiin yhtyeisiin, mutta sen varhaistuotannosta löytyy monta mainiota siteerauskohtaa. Kuka tuntee kappaleen Rääväsuita ei haluta Suomeen (1978), tunnistaa myös kirjoitelmani otsikon ja sitä ympäröivät tekstinkohdat. Edelliset rivit kuuluvat näin: "Pioneereille olen faskisti / ja faskisteille pioneeri..." Ja mitä ne pikku runkkarit huutavat lokeroissaan? "...jollet ole puolellamme / olet meitä vastaan." Kuka haluaa kuulua tähän muun muassa George W. Bushin ansiokkaasti tähdittämään ihmisryhmään? Itsetyydytys on kyllä lakannut tarkoittamasta jotain säälittävää ja häpeällistä, mutta "runkkari" on siitä huolimatta sekä ruma sana että pilkkanimitys. Vähättelevä "pikku"-sanakaan ei tee kohteestaan alempiarvoista, sillä pienempien puolella on hyvä olla isossa maailmassa, mutta "huutaminen lokeroissa" on ainakin täysin yksiselitteisesti negatiivista. Lyhyesti tiivistettynä: Älä jää lokeroosi huutamaan kaikkien niiden, jotka eivät ole puolellasi, olevan sinua vastaan!

Mistäs tällaiset ajatukset ovat nyt ilmestyneet päähäni? Tietysti suomalaisesta nettikeskustelusta syyskuussa 2016. On psykologisesti ymmärrettävää, että ensimmäinen suomalainen poliittinen kuolonuhri 67 vuoteen – uusnatsin tappama Jimi Karttunen – herättää voimakkaita tunnereaktioita. Uhrin poliittiseen kantaan samastuvan ihmisen viha saattaa kohdistua keneen hyvänsä kanssaihmiseen, joka ei ole tehnyt voitavaansa estääkseen tällaisen teon – eikä näytä tekevän voitavaansa ehkäistäkseen samanlaiset teot tulevaisuudessa. On myös täysin ymmärrettävää, että populistisen ja radikaalin oikeiston harjoittama Karttusen mustamaalaaminen herättää vihanpuuskia: näitä ryhmiä vastaan on oltava sataprosenttisen ehdottomasti eikä hyssytellen tai empien. Edelleen on ymmärrettävää, että poliittisten johtajien kuten Juha Sipilän ja Timo Soinin aivan naurettava "haukutaan nyt sitten kaikkia ääriryhmiä tasapuolisesti" -suhtautuminen on herättänyt ärtymystä ja kiukkua. Kaikki tämä on tapahtunut minullekin. Ja siitä huolimatta olen itse saanut osakseni pienen osan siitä kiukusta ja ärtymyksestä. Miksi? Siitä syystä, että omaan silmääni ovat lukemattomat aivan tavallisetkin ihmiset nyt yhtyneet puna-musta-vihreän kansanosan huoleen ja suruun. Minusta se, etteivät kaikki ole heti aktiivisesti liittymässä antifasistisiin liikkeisiin tai avoimesti sotajalalla uusnatseja vastaan, ei tarkoita, että kaikki nämä ihmiset hyväksyisivät fasismin ja uusnatsit. Mutta joillekuille se tarkoittaa sitä, tämä tekee halveksituista "tolkun ihmisistä" vastapuolen ja minusta vastapuolen hyysääjän.

Tosiaan, poliittisesti latautunut väkivalta on psykologisesti ymmärrettävä syy yllä esitetyn kaltaisille ylilyönneille. Ikävä kyllä lokerossa huutaminen ei rajoitu tähän tapaukseen. Olen esimerkiksi saanut kuulla, että sisälläni asuu "käppäukko", koska epäilin erään 'mies lähestyy naista asiattomasti' -kertomuksen yksiselitteistä vallankäyttöluonnetta; pidin mahdollisena, että tarinan mies oli yksinäinen, epätoivoinen ja enemmän säälittävä kuin tuomittava. Olen myös tullut leimatuksi mielenterveysongelmien vähättelijäksi, koska kyseenalaistin nykyisen lääkkeitä ensisijaisesti tuputtavan hoitosysteemin. Kerran myös Twitter-kommenttini, joka oli suora lainaus linkitetystä tekstistä, käsitettiin vastaväitteeksi linkitetylle tekstille. Älytöntä. Alkuaan ehkä hyväntahtoiset, mutta kyynistyneet ja vimmaiset liberaali- tai mustavihertävät nettikeskustelijat ovat toimineet pahimmillaan erehdyttävästi samalla logiikalla kuin varsinainen vihollisensa, Hommaforumin ja MV-"lehden" perseilypiirit. Jos henkilö A esittää mielipiteen, joka poikkeaa oikeaoppisesta ryhmämielipiteestä, hänet leimataan (usein, ja ainakin minun tapauksessani, aiheetta) jonkin stereotyyppisen vastapuoliryhmän jäseneksi ja hänen kuvaansa istutetaan samalla leimakirveellä lyötyjen henkilöiden B ja C esittämiä näkemyksiä, jotka eivät välttämättä (kuten tässä tapauksessa) edusta A:n kantaa ollenkaan. Tällainen ei olisi niin tuomittavaa, jos olisin fasisti tai uusnatsi, mutta tosiasiassa en ole edes "tolkun ihminen". Sen sijaan olen lujatahtoinen äärivasemmistolainen, joka näkee joskus naiseen asiattomasti höpsähtävässä miehessäkin potentiaalisen puolustettavan sorretun sekä lääkkeitä tuputtavan hoitosysteemin taustalla ison ruman lääkebisneksen.

Ihan oikeasti nyt. Meillä sorron ja riiston vihollisilla, fasismin, rasismin, oikeiston, naisvihan, mielenterveysongelmien vähättelyn ja ison bisneksen vastustajilla ei ole mitään aihetta ruveta fundistelemaan ja kuppikuntaistumaan. Se on pahinta, mitä voimme tehdä. Ja arvaa, keitä se hyödyttää kaikkein eniten? Nykyisiä vallanpitäjiä sekä pelkoja lietsovaa oikeistoa – sortajia, riistäjiä ja sellaisiksi haluavia. Heille on erinomaiseksi eduksi se, että heidän vastapuolensa ja vihollisensa on hajanainen ja riitelee keskenään.

Ei riidellä keskenämme, vaan yhdistytään! Hyväksytään tosiasia, ettemme ajattele aina kaikesta samalla tavoin.

Ei syyllistetä ja solvata niitä, jotka ovat passiivisempia kuin me, vaan ollaan vastaanottavia heitä kohtaan ja houkutellaan heidät puolellemme! Eivät he tule syyllistäjien ja solvaajien luo, vaan vastaanottavaisten kanssaihmisten luo.

Ei perseillä! Ei olla samanlaisia kuin he, joiden vallan me haluamme kumota.

Tehdään mainio vallankumous!