tiistai 19. heinäkuuta 2016

Pieni kirjoitus Brexitistä

Juhannuksena 2016 hämmästelimme, kun enemmistö brittiäänestäjistä oli ilmaissut kantansa kansanäänestyksessä: Ison-Britannian on erottava Euroopan unionista. Sen jälkeen mielipiteemme jakautuivat eräiden perussuomalaistaustaisten laadittua kansalaisaloitteen, jonka mukaan Suomessa on järjestettävä kansanäänestys EU-jäsenyydestä. Ihmettelimme myös, kuinka britit ovat jäämässä ihmettelemään kansanäänestyksensä tulosta, jonka paneminen täytäntöön on jäämässä epäselväksi. Sitten olikin jo heinäkuu, katsoimme jalkapallon EM-kisat loppuun, taivastelimme Nizzan ja Turkin tapahtumia, ja osa meistä höpsähti hiustenkärkiään myöten Pokémon GO -peliin. Se siitä sitten?

"Brexitin" yhteydessä on tavattu puhua, että äänestystulos on oire jostakin, mikä täytyisi korjata tai parantaa. On hoettu, ettei EU:ssa ole kaikki kunnossa, mutta palaaminen kansallisvaltioihin ei kiinnosta tai tunnu järkevältä. Tämän argumentin avulla on teoriassa muutoin mahdollinen "Fixit" kumottu a priori – ellei sitten siksi, että aloitteen taustalla on pers-puolueen jäseniä. Kaiken kukkuraksi eräänä päivänä uutisoitiin vasemmistoliiton äänestäjien suhtautuvan keskimääräistä myönteisemmin Euroopan unioniin. Tyhmälistö saa rauhassa ylläpitää käsitystään, että EU:n vastustamisessa on jotain oikeistolaista.

Oma EU:n (sekä nykyisen unionin olemassaolon että Suomen jäsenyyden) vastustamiseni ei perustu ideaan kansallisvaltiosta. Se pohjautuu ajatukseen, että jos nykyisin esimerkiksi Suomena tai Britanniana tunnettu alue eroaa EU:sta, demokratia on lähempänä tavallisia ihmisiä. Päätöksenteon huipulta häviää yksi koneisto, joka on olemassa lähinnä palvellakseen ylintä bisnesvaltaa. Toki molemmissa edellä mainituissa maissa omakin vallanpitokoneisto palvelee nykyisin lähinnä ylintä bisnesvaltaa, mutta myös vallankumouksen kohde on tuolloin lähempänä. Enkä pidä yhtään mahdottomana, että jos nykyinen EU-maa irtautuu unionin sanelupolitiikasta, se osoittautuu enemmän selän kääntämiseksi ylimmälle bisnesvallalle kuin nationalistiseksi humputukseksi – jopa käytännössä. Parhaassa tapauksessa voimme puhua demokratian paluusta. Ja kun demokratiaa lähdetään oikein tosissaan kehittämään, kysymykseen tulevat valtiollisen keskusvallan hajauttaminen ja asteittainen purkaminen, globaalin ja paikallisen näkökulman voittokulku yli valtioiden ja valtioliittojen sekä sosialistinen yhteiskunta.