maanantai 24. elokuuta 2015

Eläköön uusi joukkovoima!

I

Matkasimme lauantaina 22. elokuuta 2015 Helsinkiin osallistuaksemme Joukkovoimaksi nimetyn organisaation "Hyvinvointia, ei leikkauksia" -suurprotestiin. Sää oli kaunis ja lämmin, minkä viimeistään arvelimme sysänneen tuhannet ihmiset suunnitelmien mukaisesti liikkeelle. Kaisaniemen puistossa olikin väkeä kuin kuuluisaa tällä säällä tarpeetonta pipoa. Mielenosoituskulkueessa viisihenkinen tiimimme päätyi koulutusblokkiin, koska ainakin yksi meistä tunsi asian läheiseksi, se oli lähimpänä meitä heti paikalle saavuttuamme ja kun luonnollisesti vastustimme koko hallituspaskaa, meille oli viime kädessä ihan sama, missä blokissa marssimme.

Lähdimme matkaan. Huutoja alkoi kaikua väkijoukossa. Yritimme aluksi suhtautua niihin samalla väkinäisyydellä, mikä oli tullut tutuksi Tampereen 100–1000 ihmisen mielenilmauksissa. Viimeistään Rautatientorin ohittamisen jälkeen olimme tempautuneet mukaan meininkiin, joka oli täpötäynnä sekä kapinaa että hyvää fiilistä. Kulkue oli elävä, äänekäs, värikäs, tehokas, kaunis ja ihana. En ole koskaan eläessäni päässyt mukaan tällaiseen meininkiin. En ihmettele, että on kerrottu paatuneidenkin mielenosoittajien olleen ihan fiiliksissä ja jonkun tunteneen itsensä entistä nuoremmaksi.

Kun protestikulkue sitten laittautui 15 minuutiksi passiin (meidän andywarholilaiset 15 minuuttiamme?), mikä kohdallamme tapahtui Pitkälläsillalla, mielenilmauksen aktiivis-energinen meininki muuttui silkaksi nautinnoksi. Istuimme asfaltille, litkimme vettä ja mutustimme pähkinöitä. Katselin joukkovoimaa pidemmälle ja olin häkeltynyt: kulkueen peräpää oli vasta Senaatintorilla! Eturivi oli ehtinyt jo Hakaniemeen. Ja meitä oli koko kadun leveydeltä! Väkijoukosta kuului huutojen sijaan laulua. Ensimmäisenä bongautui vanha kunnon Kenen joukoissa seisot, mihin yhdyin riemuissani. Olin ehkä kuplassa, mutta niin vakuuttavassa ja toisaalta ihanassa kuplassa, että sen ohikiitävän hetken kaikki oli minulle sumeilematta universaalisti totta.

Pian tuli uusi lähtökäsky. Nousimme jaloillemme ja käppäilimme Hakaniemen torille, mikä matka oli meidän osaltamme lyhyt. Katselimme taas kerran ällistyneinä, kuinka torin jo aika lailla täytyttyä mielenosoittajia ja banderolleja saapui edelleen Pitkänsillan suunnalta. Ja vielä edelleen. Kaikki nämä erilaiset ihmiset yhdessä yhteisen asian puolesta! Vain pari päivää aiemmin olin surkutellut kotona Tampereella, kuinka sosiaalisessa mediassa melkein samanmielisetkin syytävät katkeruutensa toistensa niskaan luullen vihollisiksi. Tämä oli ainakin tajunnallinen, jos ei yhteiskunnallinen vallankumous. Hakaniemen torilla kuulimme sitten Pertti Kurikan Nimipäiviä ja Palefacea sekä puheita, jotka eivät aina kuuluneet ihan joka sopukkaan, mutta ainakin Pia Lohikosken ulosanti oli voimallista ja pätevää. Tapasimme myös monia tuttuja, joista ei kulkueessa tai ennen sen lähtöä ollut nähty vilaustakaan. Todellakin: tämä joukkovoima oli niin laaja ja moninainen, ettei sen koko sisältöä ja kaikkia ulottuvuuksia voitu marssin aikana edes hahmottaa – eikä voida vieläkään.

Tässä vielä muutamia huutoja, joita mielenosoituksessa raikasi (välillä jopa karnevaalinomaisesti ristiin ja päällekkäin):

"Miljonääri Sipilä leikkaa tuet köyhiltä!" Tässä ollaan lähellä asian ydintä. Rikkaat paskiaiset ovat nyhtämässä köyhien ennestään tyhjistä lompakoista, mutta omasta pussista ei anneta sentin pyörylää. Tämä on silkkaa luokkapolitiikkaa ja yläluokan hirmuvaltaa.

"Oikeistovalta tuntuu kamalalta!" Hyvää perussettiä. On paikallaan kiinnittää huomiota siihen, että nimenomaan oikeisto kurittaa kansaa eikä esimerkiksi 'ne määrittelemättömät puolueet, jotka ovat hallituksessa'. Vallan sanotaan turmelevan, mutta yhdet ovat jo lähtökohtaisesti toisia turmeltuneempia, eikä Suomessa ole sotien jälkeen nähty niin turmeltunutta valtaa kuin nyt.

"Samaa vanhaa paskaa – köyhät aina maksaa!" Taas lähellä asian ydintä. Köyhät eivät olisi köyhiä, jos he todella saisivat ansaitsemansa eikä sitä perittäisi heiltä takaisin, verotettaisi kuin muhkeimpia palkkoja, annettaisi jäädä palkkakehityksestä jälkeen tai leikattaisi. Ja viimeistään Thatcherin valtaannoususta Britanniassa alkaen rahaeliittivähemmistö on äänekkäästi henkseleitään paukuttaen vaatinut omien kulujensa maksajiksi köyhiä.

"Stubb, Soini, Sipilä – emme alistu ikinä!" TÄMÄ. Yksi protestin parhaita tiivistyksiä oli ja on, ettei meitä voi alistaa. Sitä yritetään koko ajan kaikin keinoin. Nyt tuhansien mielenosoittajien heterogeeninen ryhmä valloitti kadut ja Hakaniemen torin näyttääkseen, että meissä on joukkovoimaa.

"Hallitus alas!" Joskus lyhyt, ytimekäs ja kikaton huuto toimii parhaiten. Hakaniemessä päin meidät ohitti kadun reunaa pitkin täti-ihminen, joka selvästi ei ollut mukana kulkueessa, mutta tämän hän huusi pari kertaa kanssamme ujosti hymyillen.

"Vittu mitä paskaa – leikkaukset tappaa!" Ei voi mitään, tämä oli meidän suosikkimme. Useimpien tuntemieni ihmisten kokemus tämän hallituksen touhuista on nimenomaan 'vittu mitä paskaa'. Sitä ei hyväksytä eikä ymmärretä – sitä voidaan vain solvata ja kiroilla. Se nimittäin on paskaa, paskinta paskaa, mitä niskaamme on eläminämme vuosikymmeninä kaadettu. Se tiedostettiin, ja se yhdistää meitä kaikkia.


II

Kotiuduttuamme Helsingin upeasta protestista jouduimme kohtaamaan toisen todellisuuden. Vaikka minäkin olen paatuneesti kirjoittanut valtamedian puolueellisuudesta, oikeistomyönteisyydestä ja kriittisen journalismin olemattomuudesta, oli silti täydellinen järkytys nähdä, mitä valtamedia meistä kirjoitti. Tältä tuntui ihmisistä, jotka palasivat Woodstockista ja törmäsivät paratiisinsa esittämiseen helvettinä.

Valtiollinen (!) Yle oli valinnut strategiakseen vähättelyn, demonisoinnin ja viihteellistämisen. Ensin mainittua edusti heidän kritiikittömästi levittämänsä poliisin (tyypillinen) arvio noin viidestätuhannesta mielenosoittajasta. Samaan aikaan järjestäjät sanoivat "12 000", väkijoukossa puhuttiin 15 000:sta ja Facebookissakin ilmoittautuneita oli yli 10 000 – ja kulkueen lukemattomia vanhuksia sekä lapsiperheitä katseltuani uskallan arvioida, että FB-tapahtumasivusta mitään tietämättömiä oli takuulla enemmän mukana kuin some-aktiivisia jäänyt pois. Erityisen uskottava oli paljon nähneen Olli-Pekka Haaviston kommentti, jonka mukaan "mun kokemuksella vuosikymmenten ajalta miekkareista Hgissä on selvästi yli 10 000". Samaa on toistellut useampi kokenut mielenosoittaja. Lisäksi poliisin kerrotaan tiedottaneen lukumäärästä jo ennen kulkueen liikkeellelähtöä. Jokainen voi pohtia tätä videota katsellessaan, kuka on oikeassa.

Demonisointia oli se, kun Yle uutisoi ensisijaisesti poliisin ottaneen kiinni yhdeksän mielenosoittajaa ja vasta toissijaisesti itse tapahtumasta. Kaiken lisäksi myöhemmin on tullut ilmi, etteivät nämä yhdeksän edes olleet varsinaisia mielenosoittajia vaan mukaan lyöttäytynyttä riidanhaluista ainesta – jota Joukkovoiman omat järjestyksenvalvojat yrittivät kovasti saada luopumaan pidemmistä uhma-aikeistaan ennen poliisin väliintuloa. Näitä yhdeksää luultavasti humalaista typerystä keppihevosena käyttäen protestikulkueen kaikki lapsiperheet, vanhukset, opiskelijat, työssäkäyvät ja yhteiskunnallisesti aktiiviset osanottajat pyritään leimaamaan rettelöiväksi marginaaliksi. Viihteeksi lyömistä edusti Ylellä juttu "lähetä kuva hauskasta, hienosta tai erikoisesta kyltistä". Olimme siis viisinumeroinen joukko yhteiskunnallisia sirkusklovneja. Töttöröö!

Oma lukunsa on yhden banderollin ja yhden lipun jälkikäteen aiheuttama napina. Pari nuorta naista kantoi kulkueessa hauskaa ja erikoista "Tunkekaa innovaatiot perseeseenne" -lakanaa. Muuan nuorimies puolestaan kantoi hienoa ja erikoista Neuvostoliiton lippua. Pari eliittiin kuuluvaa mieshenkilöä pahoitti näistä asioista mielensä, sai tietysti heti mielipiteensä läpi valtamediassa ja joukon kritiikittömiä typeryksiä kelkkaansa. Minusta yksi mielenosoituskulkueen parhaita puolia oli, että tällaisiakin asioita keksittiin ottaa mukaan ja suvaittiin mukana. Vastarinta innoittaa ja yhdistää.

Kaikkia yllä mainittuja yhdistävät sellaiset toimijat, jotka eivät ole olleet kulkueessa mukana, eivät voi samastua mukanaolijoihin, eivät luultavasti tunne yhtään mukanaolijaa – ja silti katsovat itsensä päteviksi arvioimaan sitä kriittisesti. ("Vastakkainasettelun aika on ohi" -idea on vuosikymmenessä muuttunut täysin naurettavaksi, ja Suomi on vahvasti jakautunut eri leireihin.) Tästä huolimatta, ja kaikista hyvistä fiiliksistä huolimatta, on esitettävä hieman kritiikkiä myös tapahtuman järjestäjille. Kun iltamyöhällä alkoi hiipiä vaivihkaisen pettynyt "eikö se vallankumous tullutkaan?" -fiilis, oli helppo määritellä hetki, jolloin status quo selätti muutoksen. Se oli Hakaniemen torilla, ennen puheita ja musiikkiesiintyjiä, kun ensin tilaisuuden juontaja koetti väkinäisesti nostattaa tunnelmaa tyyliin "onko hyvä fiilis, jeee!" ja sitten DJ:t pyöräyttivät taustamusiikiksi aivan tyhjänpäiväistä ysäribiittiä. Molemmissa tapauksessa, erityisesti jälkimmäisessä, genre oli täydellisesti väärä. Sen sijaan, että joukkovoima olisi jäänyt torille ja pitänyt yhtä, se koki tilaisuutensa tulleen ja suuntasi kauppoihin, ravintoloihin ja koteihin. Vaikka vielä tilaisuuden päättäneen Palefacen esiintyessä väkeä oli paljon, kulkueen osanottajamäärään verrattuna sitä oli todella vähän. Suurprotesti oli ohi, mutta muistot pysyvät, vaikka korruptoitunut valtamedia sitä yrittääkin jälkeenpäin kumota ja vääristää. Ja mikä parasta: TÄMÄ EI JÄÄ TÄHÄN. Emme alistu ikinä.

perjantai 14. elokuuta 2015

Kolme Suomea

Meidät ollaan pilkkomassa kolmeen osaan. Yhdet elävät Eliitti-Suomessa. Sitä määrittelevät, siis tiätsä, tosi hyvä meininki, kova vauhti ja rokkaava fiilis, kaikilla on kivaa ja kaikki huutaa JEEE! Köyhistä ja kipeistä ei tarvitse välittää, tiätsä, get rich or die tryin' – ja jos olet vanha tai sinulla on vamma, raha auttaa kummasti. Ja onhan meillä heikompia varten hyväntekeväisyys; tiätsä, me ollaan just niin hyvixii. JEEE! Toiset sen sijaan elävät Rankaisija-Suomessa, jota määrittelevät perinteiset perhearvot, ankara Jumala, vanhoillisuus, patriarkalismi, koti, kirkko ja ikiroutainen isänmaa. Tummaihoiset menköön Afrikkaan ja beduiinit aavikoille – tästä maasta taistelivat pyssy oikeassa ja Iso Kirja vasemmassa kädessä taaton taatto ja paapan paappa, jotka pelkäsivät Herra Sebaotia ja pitivät vaimonsa rehdisti nyrkin ja puuhellan välissä. On olemassa myös kolmas ryhmä, jonka kotimaa on Vaihtoehto-Suomi. Se ei sopeudu kapitalismin pelisääntöihin eikä tahdokaan. Se virittelee omaehtoista kulttuuritoimintaa ja käy pätkätöissä, etsii itseään, kantaa huolta luonnosta ja yhteiskunnan heikoimmista, syrjäytyy (aktiivisesti) ja syrjäytetään (järjestelmän taholta). Itseilmaisu on olennaista, etnisellä tai seksuaalisella "värillä" ei ole väliä, politiikka on paskaa mutta yhteiskunnallinen aktiivisuus tärkeää.

Kolmella erilaisella Suomella on myös omat erilaiset poliittiset edustajansa. Eliitti-Suomi on ennen kaikkea kokoomuksen Suomi. Tukijoukoissa on myös RKP:n väkeä sekä – ikävä kyllä – jonkin verran vihreitä, demareita ja keskustalaisia. Perussuomalaiset taas edustavat Rankaisija-Suomea. Taustalla pyörii kristillisdemokraatteja, kepulaisia, muutamia demareita ja harvalukuinen Muutos 2011:n jengi. Vaihtoehto-Suomi äänestää vasemmistoliittoa, pieneltä osin vihreitä ja demareita sekä vasemmalle kallistuvia pienpuolueita – jos ylipäänsä äänestää.

Asetelma olisi tällaisenaan melko selkeä, ja vaikka se pirstookin yhteiskuntaa, sen kanssa olisi kohtalaisen helppo diilata ilman lisätekijöitä. Valitettavasti sekä Eliitti-Suomi että Rankaisija-Suomi vakuuttavat koko ajan, ettei mitään Vaihtoehto-Suomea ole olemassakaan. Kokoomuslainen Eliitti-Suomi, joka omistaa valtamedian, vihjailee empiville ihmisille ja vaihtoehtokansalle, että "te kuulutte meihin – ja jos ette kuulu, olette vanhoillisia ja rasisteja". Erilaisuuden hyväksyminen on eliitille "kivaa, kaikki huutaa JEEE!", mutta EU:n, Naton, ydinvoiman tai tehotuotannon kritisoiminen pelkkää jarruilua, joka osoittaa kritisoijien juuttuneen agraari-Suomeen tai YYA-Suomeen tai mihin milloinkin. Perussuomalainen Rankaisija-Suomi, joka dominoi kansalaiskeskustelun syviä rivejä, taas on ehdottoman vakuuttunut siitä, että vaihtoehtoväki on itse asiassa eliittiä. Sosialismi, feminismi, pasifismi, ympäristöaate ja jopa islam kietoutuvat ongelmattomasti yhteen ylikansallisen kulttuuri-imperialismin ja Brysselin herrojen kanssa tavalla, jota ei ymmärretä sen enempää eliitissä kuin vaihtoehtojengissäkään – taas yksi todiste siitä, että samaa porukkaa ovat kaikki tyynni. "Kaikki pikku runkkarit huutaa lokeroissaan / jollet ole puolellamme, olet meitä vastaan", lauloi Eppu Normaali (sanat Mikko Saarela) jo vuonna 1978.

Lauantaina 22. elokuuta suuntaan Helsinkiin osoittamaan mieltäni yhdessä tuhansien muiden kanssa hallitusta ja politiikan nykymenoa vastaan. PersKeKo on eliitin ja rankaisijoiden yhteistyöelin, jonka hallitessa meidän vaihtoehtoihmisten ääni ei kuulu ollenkaan. Menen Helsingin kaduille osoittamaan mieltäni oman Suomeni, Vaihtoehto-Suomen puolesta. Eliittiä emme ole – rankaisijoiksi emme tahdo tulla – ollaan siis vaihtoehtoväkeä. Eläköön tässä maassa luonnosta ja yhteiskunnan heikoimmista välittäminen, omaehtoinen kulttuuri, oikeudenmukainen työnjako, erilaisuuden hyväksyminen, ylikansallisen rahavallan kritiikki, uusien poliittisten ratkaisujen etsintä ja ihmisyys.

tiistai 4. elokuuta 2015

Je suis ääriliike!

Sen sijaan, että haukuttaisiin natseja, on liberaaleilla hölmönä tapana haukkua "ääriliikkeitä". Tämä tarkoittaa, että tuomitaan kyllä Jyväskylässä riehuneet natsit, mutta samalla muistutetaan, että yhtä paha se äärivasemmistokin on kuin äärioikeisto. Minä olen äärivasemmistolainen. Olen siis liberaalien mielestä yhtä paha ja tuomittava kuin Jyväskylässä riehuneet natsit.

Yhdyssanan alkuosa "ääri", tai kaikenlainen äärimmäisyys, on ilmiselvästi politiikan yhteydessä jotakin pelottavaa. Entäpä, jos ihminen on äärimmäinen rauhan, tasa-arvon, hyvinvoinnin ja totuuden puolustaja? Sitä tarkoittaa olla äärivasemmistolainen. Ja kun puolustaa sellaisia asioita kuin rauha ja hyvinvointi, ei yksinkertaisesti voi olla uhaksi kenellekään Jyväskylän Sokoksen asiakkaalle. Toki anarkistit voi lukea äärivasemmistoon ja heidän keskuudessaan on radikaaleja aktivisteja, mutta vasemmistolaisina he eivät hyökkää ihmisten vaan enintään omaisuuden kimppuun. Oikeistolle omaisuus on arvokkaampaa kuin ihminen – niinpä äärioikeiston radikaalit aktivistit hyökkäävät ihmisten kimppuun.

Vaikka liberaalit (jotka ovat oikeistolaisia) kuinka hämärtäisivät totuutta lässyttämällä ääriliikkeistään, vasemmisto ja oikeisto eivät yksinkertaisesti ole toisiinsa verrattavia suhteessa tasa-arvon, hyvinvoinnin ja rauhan kaltaisiin asioihin. Vasemmisto puolustaa niitä, oikeisto ei piittaa niistä. Liberaalien lässytys ja konservatiivien propaganda ovat saaneet ihmiset unohtamaan, että tasa-arvo ja hyvinvointi toteutuvat ja rauha säilyy vasemmistolaisen politiikan ja toiminnan avulla. Äänestämällä oikeistoa tai keskustaa ja ruikuttamalla tasa-arvon ja hyvinvoinnin katoamisesta tai sodan uhasta ihminen tekee itsestään elävän paradoksin jokaisen vasemmistolaisen silmissä. Äärtä kohti edettäessä vasemmisto ei myöskään yllättäen käänny edellä mainittuja tavoitteitaan vastaan, vaan voimistuu ja radikaalistuu entisestään niiden tavoittelussa. Ja vain ääliö käyttää keinoja, jotka ovat ristiriidassa tavoitteita vastaan.

Ääri ei ole paha eikä tuomittava. Oikeisto on.