sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Suvaitsevaisuus ja kapitalistinen luokkayhteiskunta

Sana "suvaitsevaisuus" on viime vuosina esiintynyt sellaisissa kökköyhteyksissä, että tätä kirjoittajaa hirvittää napata se otsikkoonsa. Tarkennanpa siis, että tässä kirjoituksessa suvaitsevaisuus tarkoittaa suvaitsevaisuutta. Ei mitään sen kummempaa. Suvaitseminen on sitä, että sietää muutakin elämää kuin itseään ja omia peilikuviaan. Jos toinen ihminen on erilainen ja edustaa mahdollisesti jotakin sellaista elämänmuotoa, mitä itse emme edusta, meidän ihmisten on täysin mahdollista suvaita sitä. En ole liittymässä siihen paskakööriin, joka käyttää hömppäkäsitteitä kuten "suvakit" ja "suvaitsevaisto". En siis suvaitse sitä keskustelua erityisen hyvin.

Hyvä esimerkki positiivisesta suvaitsevaisuudesta on mielestäni ollut Tampereen Pispalan kaupunginosa. Se on kulttuurihistoriallisesti arvokas ja tästä johtuen kysytty asuinalue, eli tonttimaa ja omakotineliöt eivät ole halpoja eikä niitä ole joka päivä tarjolla. On selvää, että Pispalassa asuu paljon porvaristoa, ja puoluekannatuksessa kärkeen sijoittuukin usein kokoomus. Toisaalta Pispala on myös vaihtoehtokulttuurien suosima alue. Siellä sijaitsevat Pispalan nykytaiteen keskukseksi itsensä määrittelevä Hirvitalo, omia viljelypalstoja Tahmelan rannassa ylläpitävä Kurpitsatalo, yhdistyspohjalta toimiva kirjasto anarkistisine kirjahyllyineen, Rajaportin sauna, vaihtoehtokeikkoja tarjoava Vastavirta-klubi ja niin edelleen. Alueella järjestetään myös paljon pieniä tapahtumia – eräänä esimerkkinä anarkistinen Musta Pispala. Vaihtoehtoväki ei tietenkään omista taloja Pispalassa, mutta moni heistä asuu alueella pienessä, varustetasoltaan usein alkeellisessa vuokra-asunnossa. Pispala on siis ideologiaa myöten luokittunut yhteisö, mutta sen osapuolet ovat suvainneet toisiaan osana kulttuurihistoriallisesti arvokasta kokonaisuutta.

Suvaitsevaisuus oli ennen kaikkea 1990-luvun mahtisana. Moni punavihreästi ajatteleva ihminen höpsähti tuolloin ajattelemaan, että suvaitseminen onkin todellinen ratkaisu sen sijaan, että suunniteltaisiin vallankumousta. On totta, että "kukin eläköön tavallaan ja hyväksyköön sen, kuinka toinen elää" -filosofiassa on puolensa ja pointtinsa. Hetken myös näytti siltä, että tämä filosofia voi hyvinkin periä maan. Ikävä kyllä jotkut liberaalit elävät yhä tuossa viime vuosikymmenellä kadonneessa hetkessä. Asian historiallinen puoli linkittyy tiiviisti Suomen poliittisiin voimasuhteisiin. Eduskuntavaaleissa 1995 perinteiset punaiset ja vihreät puolueet saivat laskutavasta riippuen 46–47 prosenttia suomalaisten äänistä. Vuonna 1999 niiden yhteenlaskettu kannatus oli pudonnut 42–43 prosenttiin, josta se aavistuksen verran nousi eduskuntavaaleissa 2003. Vuonna 2007 tapahtui ratkaisevampi pudotus: perinteisesti punaisia ja vihreitä ryhmiä kannatti enää alle 40 % äänestäjistä. Tästä voimme tehdä kaksi johtopäätöstä. 1) Punavihreän politiikan pehmentyminen ei tehnyt siitä äänestäjille houkuttelevampaa, vaan oikeisto pääsi mellastamaan täysissä voimissaan. 2) Sitä mukaa, kun oikeisto sai lisää kannatusta, se sai lisää itseluottamusta ja hyökkää nyt 2010-luvulla vasemmistolaista ja vihreää politiikkaa vastaan – täysissä voimissaan.

Toisen johtopäätöksen seuraukset näkyvät myös Pispalassa. Suvaitsevaisuus ei kanna loputtomiin. Paikalliset porvarillisesti ajattelevat asukkaat ovat yrittäneet savustaa vaihtoehtokulttuuria ulos Pispalasta. Etenkin Hirvitalon ympäristössä ja Tahmelan rannassa pyörivästä vaihtoehtoväestä on levitetty perättömiä juoruja. Hirvitalo, Kurpitsatalo ja Rajaportin sauna on haluttu myydä, ja kulttuuritapahtumia on lakkautettu (erityisesti Pispalan juhannuksen lakkautusperusteet ovat vähintäänkin kyseenalaiset). Toisaalta Tampereen kaupunki näyttää suosivan vaihtoehto-Pispalalle haitallista asuntopolitiikkaa tähdäten siihen, että vanhoissa puutaloissa sijaitsevat pienet vuokra-asunnot yhdistetään ja tuloksena saadaan tavanomaisia omakotitaloja. Tässä yhteydessä on syytä muistaa Friedrich Engelsin väite porvariluokasta purkamassa "työväestön ränsistyneet asuinpaikat ylistäen itseään maasta taivaaseen moisesta edistyksestä". Vaikkei Pispalassa tarkkaan ottaen olla purkamassa asuinpaikkoja, on aivan selvää, että Pispala pyritään porvarillistamaan. Sinne halutaan levittää yksipuolisesti porvarilliset asumismuodot, porvarillinen kulttuuri ja porvarilliset arvot. Porvariluokka harjoittaa luokkapolitiikkaa omista etunäkökohdistaan, ja tänä päivänä sen itseluottamus on valtava ja poliittiset edellytykset erittäin hyvät.

Yllä olevasta on mahdollista kehitellä laajempi johtopäätös. Se kuuluu näin: suvaitsevaisuus voi vain viivyttää ongelmien ratkaisua, ei ratkaista ongelmia. Elämme kapitalistisessa luokkayhteiskunnassa. Proletaarit, proletaaritaiteilijat ja proletaarisivistyneistö (kaikkia näistä tavataan myös Pispalassa) voivat suvaita kapitalistiporvareita, jos jälkimmäisetkin suvaitsevat edellisiä, ja elää näiden kanssa rinnakkain. Pidemmän päälle vallanpitäjä alkaa kuitenkin aina vahvistaa ja puolustaa omaa valtaansa. Silloin porvariluokan vallankäytön kohteet eivät voi muuta kuin puolustautua tai paeta. Pispalan tapauksessa yksi puolustus voisi olla "roskaväen" tahallinen kerääminen alueelle hillumaan, minkä tarkoitus olisi heikentää kaupunginosan arvoa porvariston silmissä. Jos vaihtoehtokulttuurille ei anneta Pispalassa toiminnan mahdollisuuksia, se siirtyy johonkin muualle ja kaupunginosan entinen ainutlaatuisuus jää näivettymään. Kapitalistisen luokkayhteiskunnan ydinongelma ei ole suvaitsevaisuuden puute, vaan kapitalismi ja yhteiskuntaluokat. Nämä kaksi taas liittyvät aina toisiinsa. Ei ole kapitalismia ilman yhteiskuntaluokkia eikä oikeastaan edes yhteiskuntaluokkia ilman kapitalismia. Niin kauan kuin yhteiskunnan harjoittama politiikka pohjautuu porvariston luokkavaltaan, suvaitsevaisuutta ei voida vakiinnuttaa, sillä porvariluokka pyrkii aina pidemmän päälle levittämään omat arvonsa kaikkialle yhteiskuntaan. Siksi suvaitsevaisuus ei riitä ja vallankumous on välttämätön.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti