keskiviikko 22. lokakuuta 2014

Sosiaalisen median paradoksi

Oletetaan, että on olemassa iso paha valtamedia, joka puhuu asioista puppua ja vieläpä tavalla, joka vahingoittaa yhteiskuntaa ja uhkaa rauhaa. On myös olemassa joukko ihmisiä, jotka näkevät valheiden läpi ja oivaltavat yhteiskunnan kehittyvän parempaan suuntaan, jos yhteiskunnan jäsenille paljastetaan totuus. Useimmiten nämä ihmiset haluavat myös purkaa valtamedian sekä sen tukemien, yhteiskunnan vahingoittumisesta ja sodittelusta hyötyvien oikeistolaisten rahapiirien vallan. Lisäksi on olemassa sosiaalinen media, jonka sisältöä eivät sanele rahapiirit eivätkä mediatalot, vaan itse sosiaalisen median käyttäjät.

Mitä edellä mainitun kriittisen ihmisjoukon voi olettaa tässä tilanteessa tekevän? Epäilemättä he syöttävät sosiaaliseen mediaan mahdollisimman paljon sisältöä, joka pyrkii kumoamaan ison pahan valtamedian valheet. Epäilemättä he haluavat paljastaa totuuden kaikkien nähtäville, ja useimmiten he pyrkivät toiminnallaan valtamedian sekä sen tukemien, yhteiskunnan vahingoittumisesta ja sodittelusta hyötyvien rahapiirien vallan purkamiseen. Sen vähemmän pyyteettömiä tarkoitusperiä heillä tuskin on – lukuun ottamatta muutamien satunnaisten ihmisten yksilötasoista haihattelua, joka on kuitenkin vielä yleisempää valtamediaa seuraavassa ryhmässä.

On tietysti aivan selvää, että tilanteen kehittyessä tähän asti kuvattuun suuntaan valtamedia varustautuu vastahyökkäykseen. Aiemmin se on jo pyrkinyt vaihtoehtomedian haltuunottoon havaittuaan, että omassa maassa toimii vaihtoehtoisia medioita, jotka haastavat valtamedian esittämät "totuudet" ja joita myös osa sosiaalisen median käyttäjistä väistämättä seuraa. Oletetaan edelleen, että on jokin yksi iso ajankohtainen kysymys, johon valtamedian puppupuhe ja kriittisen ihmisjoukon totuusmissio tiivistyvät juuri nyt. Tähän kysymykseen liittyy oleellisesti naapurivaltio, jonka kanssa ylläpidettävää rauhaa kriittinen ihmisjoukko kokee valtamedian sekä sen tukemien, sodittelusta hyötyvien rahapiirien uhkaavan. Niinpä jälkimmäiset syöttävät mediaan – ja aivan erityisesti sosiaaliseen mediaan – meemin, jonka mukaan edellisten joukossa vaikuttaa naapurivaltion rahoittamia ja kouluttamia "trolleja". Ja vaikkei "vihollinen" antaisikaan oppia tai maksua kaikille kriittisille, nämäkin on kaapattu osaksi sen "informaatiohyökkäystä". Tässä valtamedian informaatiohyökkäyksessä sivuutetaan täysin, että samat kriittiset levittävät näkemystään totuudesta myös lukemattomissa muissa poliittisissa ja yhteiskunnallisissa kysymyksissä, joista valtamedia puhuu puppua.

Jälleen on varsin ymmärrettävää, että kritiikitön massa, joka lukee iltapäivälehtiä ja katsoo tosi-tv:tä ja jota ei ole opetettu ajattelemaan itse, nielee väitteen trolleista ja informaatiohyökkäyksestä aika lailla sellaisenaan. Kritiikitön massa myös levittää asiaan liittyviä valtamedia-artikkeleita sosiaalisessa mediassa sen kummemmin ajattelematta. Aiempaa vaihtoehtomedioihin kohdistunutta kritiikkiä se ei ole edes huomannut, sillä kritiikitön massa ei seuraa vaihtoehtomedioita. Sosiaalinen media siis moninkertaistaa huomion, jota annetaan sellaiselle informaatiolle, joka saa eniten huomiota ilman sosiaalista mediaakin. Vaihtoehtoinen informaatio, joka ei saa huomiota ilman sosiaalista mediaa, saa sosiaalisessa mediassa huomiota ensisijaisesti niiltä kriittisiltä, jotka etsisivät vaihtoehtoista tietoa siinäkin tapauksessa ettei sosiaalista mediaa olisi olemassakaan. Moni taiteen ja kulttuurin toimija on innoissaan huomatessaan, että sosiaalinen media antaa näkyvyyttä omalle taiteelle ja kulttuurille – kotisivujen, jotka vain harvat ja valitut löytävät, sijaan massafoorumilla, josta tuhannet ihmiset voivat sen löytää. Tätä taustaa vasten on järkytys havaita, että säännöllisesti esiintyvällä oman kaveripiirin bändillä on Twitterissä parikymmentä seuraajaa ja Arttu Wiskarilla 12 000.

Palataan aiempaan media-asetelmaan. Näyttää siltä, että kriittisen joukon ja kritiikittömän massan väliin jää massoittain sosiaalisen median käyttäjiä. Heillä on eväät vastaanottaa vaihtoehtoväen kritiikki ja ajatella asioita itse. He ovat myös noteeranneet valtamediassa esitetyn vaihtoehtomediakritiikin, sillä vaihtoehtomediat ovat ihan eri lailla heidän elämismaailmaansa kuin kritiikittömän massan. Käytän tästä ryhmästä nimeä "kriittinen" massa. Lainausmerkkejä selittää muun muassa se, että tämä ihmisryhmä on vastoin edellytyksiään useammin yhtynyt valtamedian esittämään vaihtoehtomediakritiikkiin kuin lähtenyt sitä itse kritisoimaan. Puhe "trolleista" ja "informaatiohyökkäyksestä" vastaanotetaan varauksellisesti, mutta myös kriittinen joukko saa vaihtoehtototuuksineen vähintään samankokoisen varausmerkin ylleen. Niin oudolta kuin se voi tuntua, "kriittinen" massa katsoo kriittisen joukon sodittelevan ja vahingoittavan yhteiskuntaa enemmän kuin pyrkivän totuuksia paljastamalla auttamaan yhteiskuntaa kehittymään parempaan suuntaan. "Kriittinen" massa voi toki nähdä valtamediankin yhteiskunnan vahingoittamisen, sodittelun ja useassa tapauksessa myös valheet. Sen tekoskeptiseen näkemykseen kritiikistä ei kuitenkaan sovi, että kriittinen joukko, jolla on totuusmissio, voi pysyä yhtään sen enempää totuudessa kuin valtamedia ja oikeistolaiset rahapiirit – siitä huolimatta, että monissa poliittisissa ja yhteiskunnallisissa kysymyksissä "massa" ja joukko pitävät yhtä. Näin ollen kriittinen joukko herättää "kriittisessä" massassa niin voimakkaan vastareaktion, että se hylkää koko vaihtoehtoinformaation ja pidättäytyy valtamedian disinformaatiossa, jota se tekoskeptisesti kritisoiden levittää sosiaalisessa mediassa auttaen sen saaman huomion moninkertaistumista.

Tämä blogiteksti on nyt ollut sellaista meta- tai parasosiologista jorinaa, että kirjoittajaakin hirvittää. Epäselvä allekirjoitus vaatii usein seurakseen nimen selvennyksen, joten tähän loppuun on paikallaan liittää asiasisällön selvennys. Pyrin sanomaan, että sosiaalinen media antaa meille kuvitelman, että kaikki informaatio on tasa-arvoista. Silti se antaa valtamedialle mahdollisuuden vahvistaa haluamansa informaation mahtia niissäkin kansanryhmissä, jotka ovat kriittisiä sitä tukevia oikeistolaisia rahapiirejä kohtaan. Summa summarum: sosiaalinen media on hyväksytty huijaus – paitsi, jos kriittinen massa eräänä päivänä ottaa vaihtoehtoinformaation todesta.

keskiviikko 15. lokakuuta 2014

Voi noita vainoja!

Moni moderni pohjoiseurooppalainen pitää 1500–1700-luvun noitavainoja häpeäpilkkuna protestanttisen maailman historiassa. Ruotsin valtakuntaan kuuluneessa Suomessakin tuomittiin kiihkeimpänä noitavainoaikana vuosien 1650 ja 1690 välillä kahdeksisenkymmentä ihmistä noituudesta kuolemaan ja kokonaisuudessaan noitaoikeudenkäyntejä oli vainokaudella yli 1500. Miksi näin tapahtui? Suomessa oli joitakin omia paikallisia syitä vainoihin, ja lisäksi koko Ruotsia koskettanut luterilainen puhdasoppisuus vaati tiukkoja otteita usein kirkollisen ja maallisen vallan yhteistoiminnan avulla. Vielä Pohjolaa pahempia noitavainoja järjestettiin kuitenkin mm. Saksassa, Ranskassa ja Sveitsissä, missä protestantit ja katolinen kirkko joutuivat kilpailemaan ihmisten sieluista. Yhteistä koko varsinaiselle noitavainoalueelle oli protestantismin tai sen läheisen vaikutuksen ohella yhteiskunnallinen murros, jossa rikkaat tulivat rikkaammiksi kuin koskaan ennen sotien, liikakansoituksen ja katovuosien koskettaessa pahoin yhteiskunnan köyhiä.

Nykyihmiset mieltävät "noitavainojen" käsitteen merkityksen niinpäin, että noitia vainottiin, ts. ihmisiä epäiltiin noituudesta ja sen tähden vainottiin. Noitavainoaikana ihmiset kuitenkin näkivät asian päinvastoin: he olivat itse noitien vainoamia. Vaikka nykyisin tavataan ajatella, että vainojen taustalla olivat pahansuovat vanhan ajan vallanpitäjät, eivät aikalaiset nähneet asiaa niin vaan pikemminkin kansa itse vaati enemmän ja kovempia tuomioita noitina pitämilleen ihmisille. Ajatus epäilyttävien ihmisten noituudesta on varmasti lähtöisin valtapiireistä, mutta 1600-luvun aatelisille noitavainot näyttävät olleen EVVK-asia. Heitä asia ei koskettanut, he olivat turvassa. Tyhmä köyhä kansa vain ahdisteli omia siskojaan ja veljiään eikä taatusti enää yhdistynyt nuijasotaan.

Kun saapuu nykyistä viisaampi ja rauhanomaisempi aikakausi, voidaan 2010-luvun puolivälin vuosista muistaa Venäjä-trollien vainot esimerkkinä nyky-yhteiskunnan ja erityisesti sen vallanpitäjien julmuudesta. Mutta kuten tyhmä kansa noitavainoaikana, ei vuoden 2014 tyhmä kansa ymmärrä vainoavansa omia siskojaan ja veljiään trolliudesta vaan sen sijaan kuvittelevat, että Venäjä-trollit itse vainoavat heitä. Tämä trollivainomeemi on ojennettu heille ylhäältäpäin – sen on tehnyt valtamedia, joka on vallanpitäjä – mutta itse vainoja ylläpitävät ihan muut kuin yhteiskunnan ylin kasti. Rahavallanpitäjille trolliasia näyttää olevan EVVK. He ovat turvassa sekä vainoilta että niiden välillisiltä vaikutuksilta, jotka koskettaisivat pahoin yhteiskunnan köyhiä. Nyt köyhät ahdistelevat toisiaan eivätkä taatusti yhdisty vallankumoukseen.

Oliko noitavainoaikana todella noitia? Todennäköisin vastaus kysymykseen on "ei". Jos silloin kuitenkin eli muutama noituutta harjoittanut ihminen, suvaitseva ihminen kysyy "mitä sitten?". Noitavainottomana aikana on mahdollista nähdä, ettei noituus itsessään ole pahuutta vaan edustaa hengellistä toisinajattelua, ja enintään sitä voidaan käyttää pahoihin aikomuksiin siinä missä hyviinkin – jos ylipäänsä mihinkään. Toisaalta "noitien" vainoaminen aina kuolemantuomioihin asti on helpompaa nähdä pahuutena.

Onko nyt trollivainoaikana todella Venäjä-trolleja? Todennäköisin vastaus kysymykseen on jälleen "ei". Sosiaalisesta mediasta ei löydy merkkiäkään siitä, että vainoojien väittämiä koulutettuja tai maksettuja Venäjä-mielisiä disinformoijia todella vaikuttaisi Suomessa tai käytännössä muuallakaan. Jos heitä vastoin ymmärrystäni kuitenkin muutama löytyy, suvaitseva ihminen kysyy "mitä sitten?". Trollivainottomana aikana olisi mahdollista nähdä, ettei Venäjä-trollaus itsessään ole pahuutta vaan edustaa poliittista toisinajattelua, ja enintään sitä voidaan käyttää pahoihin aikomuksiin siinä missä hyviinkin. Valtamedia on täynnä koulutettuja ja maksettuja länsimielisiä disinformoijia, joten Venäjä-trollaus voidaan hyväksyä jo tasapuolisuuden nimissä. Toisaalta "Venäjä-trollien" vainoaminen aina sosiaaliseen lynkkaukseen asti on helpompaa nähdä pahuutena. Niin kuin noitavainoaikana syytetyiksi joutui pahojen velhojen sijaan ihan tavallista kansaa, myös nykyisin on syytettynä Venäjä-trollien sijaan tavallista kansaa – työttömiä, opiskelijoita, duunareita ja keskiluokkaa.

Herätys, kansa! Mitään Venäjän informaatiohyökkäystä ei ole tapahtunut. Mikään trolli ei vainoa meitä. Sen sijaan vallanpitäjät ovat jälleen kerran näennäisen välinpitämättöminä huijanneet meidät toistemme ja keksityn vihollisen kimppuun.