keskiviikko 17. heinäkuuta 2013

Kuka huijasi sorrettujen puolustajat toistensa kimppuun?

Kun eräs Twitter-seurattavani linkitti "Suomen äärioikeisto" -blogisivun, jolle oli koottu Hesariin ja Tiede-lehteen kirjoittaneen toimittaja Marko Hamilon Facebook-möläytyksiä, ensireaktioni oli: "Ei! Taasko?" Samoihin sanoihin tiivistyy varmasti usean muunkin sivua vilkaisseen reaktio. Samoja käsityksiä punavihreydestä ja maahanmuuttokriittisyydestä (joka joissakin tapauksissa on islamofobiaa) on saanut lukea vähän siellä ja täällä. Yhtä valitettavaa kuin samojen idioottimaisten möläytysten lukeminen yhä uudelleen on se, ettei moni punavihreäksi identifioituva tarkastele asiaa ensireaktiota pidemmälle. Tai jos niin tekee, suunta on väärä.

Lähden liikkeelle perusasiasta. Marko Hamilon ja monen muun käsitys siitä, että suomalainen mediakenttä on täysin "punavihreiden" hallussa, on täysin väärä. Itse olen ekologisesti tiedostavana (ääri)vasemmistolaisena jatkuvasti täysin pöyristynyt valtamedian oikeistolaisuudesta. Samojen kapitalististen valheiden lukeminen on minunlaiselleni niin silkkaa mielensäpahoittamista, etten ole lukenut esimerkiksi Hesaria tai Aamulehteä aktiivisesti pitkään aikaan. Jos niiden nettisivustoille erehdyn, tai selaan hetken paperipainosta ravitsemusliikkeessä, törmään jo otsikoissa sellaiseen uusliberalistiseen tai USA/Nato-mieliseen propagandaan, että tuohdun itselleni koko median avaamisesta. Sama oikeistokohkaus on jatkunut 1990-luvulta saakka – siis ajalta, jolloin Hamilonkin mainitsemat "vanhat taistolaiset" eivät vielä olleet eläkkeellä. Ei siis voi puhua "punavihreästä" tai "vihervasemmistolaisesta" mediasta. "Viheroikeistolainen" voisi olla jo lähempänä.

Harvinaisen surulliseksi minut näin punavihreältä kannalta tekee se, että osa vasemmistosta – vihreistä puhumattakaan – nielaisee syötin koukkuineen päivineen. He hylkäävät hyvällä nupulla olevan mediakritiikkinsä ja alkavat puolustaa valtamediaa, kun sitä syytetään "punavihreäksi". Tästä, jos jostakin, syntyy vaikutelma, että mediakenttä todellakin on punavihreiden hallussa ja toimii niin kuin vihreät ja vasemmisto haluavat. Näin ollen naiivin keskustavasemmiston (ja vihreiden) reaktio tukee lietsottua harhakuvaa yhtä paljon kuin itse harhakuvan lietsonta sinänsä. Samaa harhaa toteuttaa myös se, että nimet Suomen Vastarintaliike ja Suomen Vapautusrintama kuuluvat äärioikeistolaisille järjestöille. Tyhmemmälle muodostuu kerta kaikkiaan kokonaisvaikutelma, että Suomi on vasemmiston hallussa ja oikeisto haluaa vapauttaa maamme punavihreästä diktatuurista.

Tällainen käsittämätön silmänkääntötemppu vaatii seurakseen piiloisia harhanäkemyksiä oikeistosta ja vasemmistosta. Hamilo muun muassa määrittelee äärioikeiston (tai sen, mistä sitä nimeä käytetään) ja oman poliittisen identiteettinsä näin: "Ne, jotka kritisoivat maahanmuuttoa, puolustavat kansallista itsemääräämisoikeutta ja arvostelevat Euroopan unionia." Koska Hamilo hyökkää jopa saman postauksen kommenteissaan äärivasemmistoa vastaan, puheenvuoro sisältää taustaoletuksen, että (ääri)vasemmisto hyväksyy kritiikittömästi maahanmuuton, hylkää kansallisen itsemääräämisoikeuden eikä arvostele Euroopan unionia. Tämä on tietysti karkea valhe. Mitä kauemmas vasemmalle mennään, sitä EU-kriittisemmäksi meno muuttuu. "Kansallinen" on tietysti oikeistolainen adjektiivi, koska vasemmisto kyseenalaistaa kansan käsitteen, mutta ylikansallisen vallan sijaan todellinen vasemmisto kannattaa aina valtakunnallista ja jopa alueellista ja paikallista päätäntävaltaa. Maahanmuuttokritiikki taas on vasemmalla, ei yksisilmäistä maahanmuuttokielteisyyttä kuten oikeistokonservatiiveilla, vaan nimenomaan maahanmuuttokritiikkiä sanan varsinaisessa merkityksessä. Vasemmalla näet nähdään, kuinka ulkomaista halpatyövoimaa houkutellaan Suomeen riistettäväksi ja huijattavaksi olemattomilla palkoilla ja parakkimajoituksella maamme omien työttömyyslukujen pyrkiessä aina vain ylöspäin.

Mistä löytyy se poliittinen toimija, joka on oikeasti maahanmuutto- ja EU-kritiikitön eikä piittaa vähääkään siitä, että suomalaiset (tässä yhteydessä Suomen asukkaat) päättäisivät Suomen asioista? Äärivasemmalta se ei löydy, ei edes keskustavasemmistosta. Vihreillä on kyllä se leima tiukassa ja he joskus itsekin sitä esittelevät, mutta vihreiden aate on klassista liberalismia, joka ainakin pohjimmiltaan uskoo demokratiaan klassisessa merkityksessä – toisin kuin uusliberalismi. (Vasemmistolaisuuden kanssa vihreiden aatteella ei ole mitään tekemistä.) Sen sijaan edellä ilmaistu poliittinen positio – täsmällisin vastakohta sille, mitä Marko Hamilo ja hänen kaltaisensa väittävät edustavansa – löytyy kokoomuksesta. Siis oikeistosta! On toki tiedossa, että perussuomalaiset (joita Hamilo puolustaa, ellei itse ole jäsen) eivät halua kokoomuksen kanssa samaan hallitukseen; moni muistaa myös, että moni valtamediatoimittaja (toisin sanoen Hamilon ja kumppaneiden "unohtama" oikeistojournalisti) väitti viime eduskuntavaalien aikoihin persujen kuuluvan vasemmistoon. Silti tämä oivallus tulee yllätyksenä, onhan oikeistokonservatiivien ja vihervasemmiston välinen ristiriita niin musertavan stereotyyppinen "totuus". Totuuden nimessä on sanottava, että kokoomus käyttää sujuvasti adjektiiviattribuuttia "kansallinen" jopa omassa virallisessa nimessään. Mutta sanoissa, retoriikassa, on helpompi valehdella kuin teoissa.

Mikä usuttaa konservatiivisen oikeiston, jonka retoriikkaan kuuluvat sujuvasti substantiivit "vastarinta" ja "vapautus", vihervasemmiston eikä viheroikeiston kimppuun? Ensimmäinen huomio kiinnittyy tietysti sanojen "oikeisto" ja "vasemmisto" käyttöön: oikeisto ja vasemmisto ovat joka tapauksessa vastakkain. Miksi kokoomus ja vasemmistoliitto sitten viihtyvät samassa hallituksessa? Vassareiden kenttä voi tietysti olla viihtymisestä eri mieltä. Luonnollisesti vasemmistoliiton – ja "punavihreiden" – voi nähdä aika selvästi edustavan liberaalia vasemmistoa, mikä on entistäkin luontevampi vastapuoli konservatiiviselle oikeistolle ja vie heidät lähemmäksi liberaalia oikeistoa, mitä kokoomus teeskentelee olevansa. Olen edellä (ja muun muassa tässä blogitekstissäni) esitellyt, mikä erottaa uusliberalismin klassisesta liberalismista. On myös kuvaavaa, että uusliberalismi on usein juurtunut nimenomaan perinteisiin konservatiivipuolueisiin, mikä kokoomus kaikesta propagandasta huolimatta on. Lisäksi täytyy huomioida, että vasemmistoliitto edustaa keskustavasemmistoa eikä äärivasemmistolaisuus ole äärivasemmistoliittolaisuutta, vaan sellaista vasemmistolaisuutta, joka ei ole korruptoitunut oikealle niin kuin vasemmistoliiton valtalinja. Vasemmisto on kautta aikojen puhunut vastarinnasta ja vapautuksesta, ja toisin kuin oikeistopersujen retoriikka ymmärtää, puhuu niistä yhä edelleen. Vasemmisto ei siis ole vallassa sen enempää kuin oikeistopersutkaan: vasemmistoliitto on kyllä hallituksessa, mutta toteuttaa siellä uusliberalistista politiikkaa, kun taas persuilla on vähemmän poliittista ja enemmän hegemonista valtaa (valitettava totuus edelleen).

Samalla tavoin kuin konservatiivinen oikeisto on usutettu punavihreiden kimppuun, myös punavihreät on kauhistunein (ja usein aivan pihalla olevin) reaktioin usutettu konservatiivisen oikeiston kimppuun. Kumpikaan ryhmä ei ole vallassa. Molemmat puhuvat "vastarinnasta" ja "vapautumisesta". Kumpikin katsoo olevansa sorrettujen puolella. Molemmat pitävät toisiaan sortajinaan, ja puolustamansa kansan sortajina – ainakin osittain. Tässä asetelmassa ei ole mitään järkeä, vaan koko homma haiskahtaa taidokkaasti suunnitellulta huijaukselta. Ylintä valtaa käyttää Suomessa aivan eri kansanryhmä ja sen tukena aivan eri poliittinen ryhmä. Kyseessä on kokoomus ja heidän edustamansa suurkapitalistit. Sama kokoomus välttyy myös oikeistokonservatiivien vihanpurkaukselta, kun on kyse vallan luovuttamisesta ylikansallisille toimijoille, vaikka nimenomaan se on koko luovutusprosessin pääsuunnittelija. Sen sijaan viha kohdistuu vasemmistoon ja vihreisiin, joista varsinkin ensimmäisellä on asian kanssa melkoisen vähän tekemistä. Vasemmistoliitosta ja vihreistä on tehty kokoomuksen apupuolueita, kun niissä on hivutettu läpi käsitys persuista vihoviimeisinä yhteistyökumppaneina; heihin verrattuna kokoomus, vasemmiston perinteinen ja todellinen vihollinen, näyttää välttävältä ja samalla välttyy (keskusta)vasemmiston vihareaktioilta. Suurkapitalistit pyörittävät viime kädessä myös valtamediaa, jonka oikeistomielisyys herättää minunlaisessani vasemmistoradikaalissa kiukkureaktioita. Näyttää päivänselvältä, että tämän poliittisen kokonaisharhan ylläpitäminen palvelee nimenomaan kokoomusta (ja suurkapitalisteja), ja se saattaa hyvinkin olla koko huijauksen pääsuunnittelija – mikä ei olisi mahdotonta nykyisenä aikana, jolloin media (yhtäältä junttausta tarjoava valtamedia, toisaalta oveluutta kysyvä sosiaalinen media) hallitsee ihmiselämiä totaalisemmin kuin koskaan ennen.

Kokoomuksen strategista oveluutta ilmaisee myös muuan yllättävä upouusi esimerkki, jonka voi tiivistää nimeen Päivi Räsänen. Kun kristillisdemokraattien puheenjohtaja oli taas mennyt möläyttämään niin pahoin, että kirkosta eroaminen kiihtyi entisestään, sosiaalisessa mediassa hyökättiin tietysti hänen kimppuunsa. Joku tai jokin syötti someen meemin, että Räsäsen pahin moka oli nimenomaan lain kyseenalaistaminen ministerinä. Tämä on tietysti aika konservatiivinen perustelu, mutta sai tuekseen kymmenet vasemmistolaiset ja vihreät – joista ainakaan ensimmäisen suunnalta näin konservatiivinen idea tuskin lähtisi. Vasemmistoliitto ja vihreät kuitenkin istuvat kristillisdemokraattien kanssa samassa hallituksessa, joten hallituksen kritisoijat suuntasivat – sangen ymmärrettävästi – teränsä näihin hallituksessa istuviin Räsäs-kriitikoihin. Saattaa olla, että tämä hiljensi vasemmistoliiton (ja vihreiden) reaalipoliitikot vaatimasta ministerin eroa. Tässä vaiheessa parrasvaloihin asteli määrätietoisesti ryhmä kokoomuslaisia, jotka suosittelivat avoimesti Päivi Räsäsen eroa tehtävästään – ja valtamedia julisti sen tuossa tuokiossa koko kansalle. Puolue, joka uskalsi kyseenalaistaa hallituskoalition, ei ollutkaan hallituksen marginaaliin kuuluva vasemmistoliitto tai vihreät vaan hallituksen suurin ja kaunein, kokoomus, jonka kannatus olikin juuri onnistuttu sössimään alamäkeen.

Vielä viimeiseen kappaleeseen tiivistän: älkää menkö lankaan, konservatiivit. Teidän maanne on myynyt kokoomus eikä vasemmisto. Älkää menkö lankaan, vasemmistolaiset: tämän maan sortovalta on kokoomuskapitalisteilla eikä fasistipersuilla. Ei mennä lankaan, kansalaiset: tämän maan mediavalta ei ole punavihreillä vaan oikeistolla. Jos haluamme puolustaa sorrettuja, selvitetään ensin oikeasti, kuka sortaa ja ketä. Kokoomus ja suurkapitalistit huijasivat sorrettujen puolustajat toistensa kimppuun.

8 kommenttia:

  1. Hyvin rakentava näkökanta asioihin. En tosin ihan allekirjoita näkökulmaasi siitä, että vasemmistossa olisi halua katsoa maahanmuuton eri osa-alueita kriittisesti. Vasemmalla tuntuu olevan halua lähinnä rajata työperäistä maahanmuuttoa ja itse kansainvälisellä alalla työskentelevänä olen nähnyt useasti, miten työluvan evääminen suoraan haittaa suomalaisen yrityksen kasvua. Itse näkisin mieluusti keskustelua juuri humanitaarisen maahanmuuton ongelmakohdista ja tähän en ole koskaan saanut keskustelutilaisuuksissa vastakaikua vasemmalta puolen. Toisaalta, enpä juurikaan ole saanut seksuaalivähemmistöjen oikeuksiin vastakaikua oikealta puolelta. Tasapeli.

    Yhteen detaljiin vielä oma näkökanta. Aamulehteä luen yhä mieluummin nykyään, koska löydän sieltä yhä enemmän eriäviä mielipiteitä. Heillä on mielestäni halua kertoa asioiden molemmat puolet ainakin syväluotaavammissa jutuissa. Perusuutisointi on kehnoa, mutta sitä laajempi journalismi kiinnostavaa.

    Nimimerkillä konservatiivis-liberaalinen maahanmuuttokriittinen kansainvälismielinen suorademokraatti-piraatti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista. Itse en näe suomalaisen yrityksen kasvua minään sinänsä tavoiteltavana asiana, koska sosialistina pidän pienyrittäjyyttä paljon myönteisempänä ilmiönä kuin sellaista liiketaloutta, joka pyrkii firman ja bisneksen jatkuvaan kasvuun. Kyllä "humanitaarisessa maahanmuutossa" on myös ongelmia, sitä ei käy kieltäminen (joskin itse näen yleensä vähemmän ongelmia siellä, missä oikeiston maahanmuuttokriitikot niitä näkevät).

      Jos omistaa kokonaisvaltaisesti kriittisen tarkastelutavan (mukaan lukien maailmanpolitiikan vääristymät, luokkayhteiskunnan vääristymät, valta- ja vaihtoehtokulttuuriset vääristymät...), löytää varmasti kritisoitavaa niistäkin Aamulehden (kuten Hesarin, Kalevan jne) artikkeleista, jotka ovat näennäisesti monipuolisia ja vaikuttavat journalistisesti tasokkailta. Jos esitellään vain yhtä näkökulmaa asiaan, se on jyräystä ja junttausta, mutta jos totuudenmukaisempi ja/tai eettisesti parempi näkökulma esitetään ikään kuin kiintoisana bonuksena, lukija saattaa olla vakuuttuneempi nimenomaan valtanäkökulmasta.

      Poista
  2. " Kokoomus ja suurkapitalistit huijasivat sorrettujen puolustajat toistensa kimppuun." Ja lopuksi veivät työmieheltä rukkaset.

    Ei ole oelmassa yhteisöä, kansankerrosta, kansaa, kansainvälisyyttä, poliittista järjestelmää; ylipäätään ihmistä, etteikö pyrittäisi toisiamme huijaamaan; ennemmin tai myöhemmin. Valtaan pääsyn jälkeen ihan varmasti.

    Voimme esitellä kaikenvärisiä unelmia, mutta samaan ihmisenä olemisen ongelmaan aina kompastumme.

    Elämäni varrella olen oppinut, että lajimme sisällä on olemassa erityisen kyvykkäitä tovereita olemassa, joilla toisten huijaaminen käy tostnoin vaan sormia näpsäyttämällä. Eikä huijattu sitä edes huomaa, tai jos, niin liian myöhään.

    Toisilla huijaamisesta muodostuu pakonomainen tarve (geenien sanelema?) ja silloin niitä ei pidättele mikään. Vähän aikaa surkuttelevat merisalolaista kohtaloaan kiven sisässä, mutta parantavaa vaikutusta rangaistuksilla ei ole. Oppivat vain etsimään porsaanreikänsä tarkemmin.

    Moraali on sana, jota ei ole kuultukaan. Saatika että lainkirjaimen ankarakaan tulkinta hätkäyttäisi. Jumaliakin käyttävät käsikassaroinaan vain.

    Oikeastaan olemme syyntakeettomassa tilassa koko laji kun oikein tarkoin ajattelee. Aina ja kaikkialla täytyy olla uhkasakko päällä, että edes jollakin tapaa säällisesti olisimme.

    Aivot, emme me niitä kuriin saa ennen kuin ne lakkaavat liikakasvunsa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eheh, geenit voivat kyllä sanella yhtä jos toistakin ihmisten käyttäytymisen taustoilla, mutta huijaamaan ne eivät pistä ketään. Se on opittua käyttäytymistä, ja sellaisen käyttäytymisen opimme sosiaalisesta ympäristöstämme. Kukin omastaan tai sitten yhteisestä (=yhteiskunnasta).

      Minä uskon vielä "säällisesti olemiseen". Uskon siihen, että kykenemme yhtä paljon ns. hyvään kuin ns. pahaankin. Luotan siihen, että tämä asia kehittyy joskus toiseenkin suuntaan kuin viime aikoina on kehittynyt. Luonnollisesti olen myös eri mieltä tuosta toisen kappaleesi sisällöstä: kyllä me huijata osaamme tarvittaessa kaikki, minäkin, mutta on eri asia saada vaikka kaveri hakemaan viinaa oman tekaistun selkäkivun tähden kuin vääristää tahallaan asioita jonkin kokonaista yhteiskuntaa (tai maailmaa) koskevan poliittisen kysymyksen tähden.

      Poista
  3. Keiju, olen aika paljon ollut lasten kanssa sattuneesta syystä ja kyllä se niin on, että toiset ihmisenalut ovat jo syntymässään häjympiä kuin toiset. Pakko luonteenpiirteiden kehät/piirustukset on silloin tulla jostakin syvemmältä kuin opitusta.

    Huijaajavauvojakin on; puraisevat tarjottua nänniä kiitokseksi ja pirullisesti vain jokeltelevat jälkeen päin.

    Tälläkin hetkellä on samalla muotilla tehtyinä kolme poikaa alati silmäini alla ja voin vakuuttaa, että heitä on pyritty kohtelemaan tasapuolisesti (rakastamaan, komentamaan, kiittämään ja moittimaan), mutta eiköstä vain jokainen ole omanlaisensa jeppe. Yhdellä näistä on tietynlaista häijyyteenkin taipumusta ollut alusta saakka ja sen "oikomiseen" on kyllä jouduttu ihan eri tavalla kuin vaikkapa vanhimman, liiankin kiltin pojan suhteen. Nuorin ottaa tietenkin mallia molemmista, mutta on hälläkin omat kujeensa.

    Totta kai kasvuvaiheen ympäristötekijät sitten muovaavat loput.

    En viinanhakureita ajatellut minäkään. Ajattelin ihan oikeasti moniaita tyranneja joita aina riittää ja joilla on syntilistansa maailman julmuuksissa; eivät ne ole historiaan jääneet ja tutkimuksissa löytyy raportteja siitä, millaisista oloista monikin niistä on lähtenyt, ja millaisia he ovat jo lapsena luonteiltaan olleet.

    Kunhan saisivat vaikkapa AlAssadin tutkimuspöydälleen, niin voisivat tehdä syväluotauksen kaikkeen häneen liittyvään nykyaikaisin välinein.

    Tukijoukkojahan tyrannitkin tarvitsevat. Hitler valitsi ympärilleen omanlaisensa hullut, toisaalta nerokkaita miehiä, mutta jokaisessa heissä oli myös psykopaatin ominaisuutensa, eli ne, jotka pesivät yksilöissä jo ennen syntymää.

    Tämä on loputtoman pohdinnan sarkaa, mutta en usko edes sen ja tiedon lisäämisen auttavan ihmiskuntaa kovinkaan pitkästi. Korkeintaan hetken verran se malttaa elää älyllisessä maltillisuudessa, mutta vastavoimat tekevät sitä kovempaa työtä ja etsivät tästä "hyvyyden padosta" murtumia; iskevät, kun hetki lyö.

    Esimerkiksi tämä natsiaate. Alati se elää ja liikehtii vaikka niin karmeaa jälkeä on aikaan saanut.

    Vasemmiston taakkana, vaikka se kuinka yrittää ravistaa menneisyyttä harteiltaan, on kommunismin synkkä historia joka yhdistetään äärimmillään jopa oikeistosiiven demareihin.

    Kapitalismin uhrien lukumääriähän ei ole voitu laskea, sillä niitä ei kaasuteta, hirtetä, ammuta, köijätä Siperiaan tms. He(me) kuolevat ja vaiviintuvat kapitalismia toteutettaessa. Eikä tämä kuoleminen ja kituminen lopu sen ikeessä milloinkaan.

    Kapitalismi tappaa ja sairastuttaa käänteisesti.

    Mutta yritä sinä nuorempana uskoa johonkin, minä en kai jaksa enää kaiken kokemani jälkeen. Elän päivän kerrallaan ja koetan nuo lapsukaiseni jotenkin järjissään saada eteen päin maailmaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy edelleen sanoa, että itselleni tuntuu aika oudolta mieltää osa vauvoista huijariluonteiksi. Kun puhutaan pikkuisenkin isommista lapsista (jo niistä, joita nykyään hupsusti nimitetään "taaperoiksi"), sitä ilmiötä totta kai esiintyy ja se onkin jo oikein hyvin selitettävissä ympäristötekijöillä. Olen itse nyt siinä iässä, että erinäisillä kavereilla ja lähipiiriläisillä on lapsia (iät nollasta kymmeneen), joten näen heitä silloin tällöin ja heissä kaikissa sisimpänä sen aitouden ja viattomuuden. Päälle saattaa olla kasautunut kaikenlaista kuonaa kuten naisystävän siskon lasten "innostuksen" roskaruokaan ja pään pyörälle pistäviä huvipuistolaitteisiin.

      Kommunismi on kaunis sana, jolla on kamalan kielteinen sädekehä. Vähän kuin ydinsäteilynä koettaisiin. Olen maininnut aiemminkin tämän Antti Eskolan neuvosto-Virossa 70-luvulla kokeman "kommunistin kirja, fasistin sydän" -jutun. Minkä hyvänsä nimiin voivat julmurit päätyä tekemään julmuuksia, niin kuin olet huomioinut. Fasismin, kommunismin, kapitalismin ja viime vuosikymmeninä ensisijaisesti demokratian. (Tähän yhteyteen voisin suositella muuatta omaa vanhaa kirjoitustani: http://www.tiedonantaja.fi/blogit/karjalainen/2011-16-3/demokratian-musta-kirja )

      Al-Assadille uskon käyneen vähän kuten Muammar Gaddafille. Kun on diktaattori, on diktaattori, vaikka loisikin yhteiskunnan josta kansa oikeasti tykkää. Syyriassa on tietysti selvää, että hieman pienempi osa tykkää, mutta en silti usko hänen tililleen voitavan laittaa kaikkea sitä mitä puolueellinen valtamedia meille uskottelee. Youtube esimerkiksi on pullollaan todistusaineistoa siitä, kuinka nimenomaan kapinalliset ovat syyllistyneet niihin mistä Assadia on syytetty. Muutaman sellaisen videopätkän olen itsekin vilkaissut. Nythän Syyrian kapinallisten kupla on poksahtanut ja ne taistelevat jo keskenään toisiaan vastaan. Idiootit.

      Poista
  4. Joo, en minä kiistelemään ala näistä ylen mutkikkaista asioista mitä ihmismieleen tulee. Maallikon arkihavainnot ovat vain viitteitä erilaisten mahdollisuuksien olemassaolosta. Tutkimustietoakin on niin, että päätä hirvittää jos niitä ylenmittaan alkaa selaamaan. Juuri tälläkin hetkellä radiosta (Yle 1) tulee ohjelma ihmisaivojen myriardeista mahdollisuuksista ja muista niiden ihmeellisyyksistä. Puolentoistakilon murikka ihmisen päässä; mihin kaikkeen se maailmaa/ihmistä johdattaakaan, kuulostaisi olevan ohjelman runkona.

    Syyrian sodasta, kuten vaikkapa Balkanilla riehuneesta saanemme vasta jälkeen päin jonkinlaisen, hataran hahmotelman sen kulusta, syistä, seurauksista ja siitä, mihin mikäkin osapuoli syyllistyi tai oli syyllistymättä: Hirvittävän verinen jälkipyykki joka tapauksessa.

    Nyt varmaa on vain se, että lajitoverimme, ihmiset, ovat kaikkeen siellä syyllisiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viimeisen virkkeen asiaa pohtiessa kannattaa muistaa myös, että hirmuisen iso osa lajitovereistamme ihmisistä ei ole syyllisiä mihinkään vastaavaan hirmutekoon. Valtava joukko ihmisiä saa myös jatkuvasti aikaan paljon hyvää.

      Poista