torstai 24. helmikuuta 2011

Yhtenäiskulttuuri

Keskustelimme syksyllä sosiologiystäväni kanssa suomalaisesta yhtenäiskulttuurista. Milloin sen aika päättyi? Ja milloin se oli alkanut? Ehdotin, että yhtenäiskulttuuri alkoi murentua noin vuonna 1983. Silloin vasemmiston ja oikeiston tasapaino heilahti vaaleissa jälkimmäisen suuntaan – kansandemokraattien menettäessä kahdeksan paikkaa – ja vihreät nousivat ensi kertaa eduskuntaan. Maantiedettä opiskellessani tutustuin myös Terra-lehden sisältöön eri aikoina ja havaitsin, että vielä 1981 lehti pullisteli yhteiskuntakriittisiä teemoja, mutta kaksi vuotta myöhemmin rakennettiin jo yritystalouksia. Kulttuurisesti vuoden 1983 tienoilla yhä useampi (varsinkin etelä)suomalainen alkoi nähdä televisiostaan ulkomaisia "taivaskanavia". Parin vuoden kuluttua maassamme toimi jo lukuisia yksityisiä paikallisradioita ja kansainvälinen juppikulttuuri kehittyi täyttä vauhtia. Lopullinen tyrmäys yhtenäiskulttuurille tuli vuonna 1995, kun Suomi liittyi Euroopan unionin täysjäseneksi ja Lipposen ensimmäinen hallitus luotsasi myös vasemmiston politiikan rajusti oikealle.

Sosiologiystävä hyväksyi arvioni yhtenäiskulttuurin päättymisestä, mutta muistutti myös, ettei ilmiö ollut kovin vanha. Vielä 1950-luvulla urbaani Suomi ja agraari-Suomi olivat kaksi tasavertaista, toisistaan kulttuurisesti hyvin paljon poikennutta maailmaa. Valtiojohto kyllä pyrki yhtenäistämään suomalaiset, niin kuin se oli kaikin voimin tehnyt jo vuoden 1918 tapahtumista alkaen. Tämän projektin moni muistaa yhä traumaattisena kokemuksena. Mutta vasta 1960- ja 1970-lukujen kehitys sai oikeasti aikaan jotain edes näennäisesti yhtenäistä. Kulttuurin tasolla prosessia edistivät kaupungistuminen (myös elämäntapojen urbanisoituminen) ja erityisilmiönä television leviäminen. Yhteiskunnallisella tasolla tärkeintä on demokratian ja tasa-arvon kehitys. Vuoden 1975 jälkeen maassamuutto väheni ja myös terävimmät poliittiset vastakkainasettelut alkoivat laantua. Toisaalta SKDL oli 40 kansanedustajallaan vahvasti oikeisto–vasemmisto-akselia tasapainottava tekijä. Näin ollen voi sanoa, että suomalainen yhtenäiskulttuuri oli täydellisimmillään vuosina 1975–83.

Keskustelu yhtenäiskulttuurista liittyy tietysti perussuomalaisiin. Maahanmuutto- ja EU-kriittisyys ovat joko tiedostamatonta tai tietoista kaipuuta yhtenäiskulttuuriin. "Vanhat" persut nostalgisoivat sitä omakohtaisesti, persunuoret idealisoivat ilman suoraa kytkentää tiettyyn aikakauteen. Jälkimmäinen ryhmä on jopa esittänyt hurjan idean, että kaikki kulttuurisesti liian poikkeava pitäisi kriminalisoida. On selvää, että noihin liian poikkeaviin kuuluisivat kaikki seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt, joiden asema on – hälyttävän loogisesti – ottanut huiman harppauksen ylöspäin nimenomaan yhtenäiskulttuurin rapautuessa.

Se persuilta on jäänyt oivaltamatta, että yhtenäiskulttuuri oli mahdollinen vain demokratian, tasa-arvon ja kommunikaation edistyksen ansiosta. Näitä, etenkin kahta ensimmäistä, puolestaan edisti ennen kaikkea poliittinen vasemmisto. Perussuomalaisten ajama yhtenäiskulttuuri edistäisi lähinnä samaa kuin oikeiston tavoitteet yleensäkin: kapitalismia. Jos liiallisia poikkeamia normista ei ole, tuotteita on entistä helpompi markkinoida. Tällainen riistäjän märkä uni on irvikuva kaikesta, mikä Suomen historiallisessa yhtenäiskulttuurissa (sitä enempää asiantilana idealisoimatta) oli hyvää.

On olemassa kuitenkin yksi yhteiskunnallinen vaihtoehto, joka toteuttaisi tasa-arvoisen ja suvaitsevan yhtenäiskulttuurin ikään kuin onnekkaana vahinkona. Sen nimi on sosialismi. Kun tuotanto ja jakelu pääpuolisesti yhteiskunnallistetaan (perheyritykset ym. saavat kyllä jäädä), valtaosa kansasta siirtyy ihan luontaisesti samanlaisten palvelujen käyttäjiksi ja samojen kommunikaatiovälineiden pariin. Tasa-arvo yhtenäistää myös elämäntapoja: rikkaiden ja köyhien välinen kulttuurikuilu asteittain häviää. Silti erilaisuudelle on tilaa ja poikkeavuutta määrittävät normit madaltuvat. Tällainen yhtenäinen moninaisuus ei synny uhkaavista viholliskuvista, vaan enemmänkin siitä oivalluksesta, että olemme kaikki yhtä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti