Mitään uutta ei liene väittämässä, että eduskunta ei ole nyky-Suomessa vallankäyttäjä. Sillä on teoriassa valtaa, mutta käytännössä valta on eri toimijoiden käsissä. Hallitus on jo huomattavasti korkeamman tason vallankäyttäjä, mutta 2010-luvun alussa myös riviministeri voi olla hiukan ihmeissään. Toimenkuva ei olekaan valta ja sen käyttäminen, vaan toimiminen julkisuudessa vallan kasvoina ja yhteiskuntajärjestelmässä korkeampien vallankäyttäjien marionettina.
Mihin valta karkasi? Vuonna 1969 Petri Revon sanoittama Laulu 20 perheestä väitti, että "kuinka ollakaan, tuo valta kulkee narussa / josta se ei pääse suuren rahan voimaa puremaan". Pitäisi olla selvää, että varakkaat perheet Kivekkäästä Serlachiukseen eivät hallitse enää nyky-Suomea. Sen sijaan suuri joukko suomalaisia pitää päivänselvänä, että valta on karannut Brysseliin Euroopan unionille. Toiset kritisoivat näitä kriitikoita siitä, etteivät he ota huomioon Suomen itse omaksumaa roolia EU:n "mallioppilaana" ja "partiopoikana". EU:n direktiivejä ei useissa maissa noudateta lainkaan niin kirjaimellisesti kuin Suomessa. Tämä on totta. Nähtävästi Suomen valtaeliitille on sopinut markkinoida direktiivien jokainen pilkku ehdottomana.
Edelleen vallan on väitetty karanneen virkamiehille, joista tunnetuimpana on julkisuudessa esiintynyt Raimo "Laimo" Sailas. Sekin on totta, että virkamiehillä on valtaa, mutta kenen etuja he ajavat – kansan vai itsensäkö? Todella räikeä tapaus vallan karkaamisesta on Suomen hallitusohjelman paljastuminen ainakin osittain konsulttitoimisto McKinsey & Co:n muotoilemaksi. Onko konsulteilla valtaa? Tuskin itsessään, mutta jonkin palvelemansa puolesta kyllä. Kansan? Euroopan unionin? Ei ainakaan jälkimmäisen, sillä McKinsey & Co. on amerikkalainen.
Kulissien takana on siis pakko olla jokin vielä korkeampi vallankäyttäjä. Ja ihme kyllä, Revon 41 vuotta vanha tekstinpätkä osoittautuu edelleen oikeaksi.
Laulun perheet eivät ole enää pitkään aikaan hallinneet Suomea, mutta suuri raha pitelee marionettien naruja tiukemmin kuin koskaan ennen. Suomen valtakunnallisessa politiikassa tästä muistuttaa ennen kaikkea Elinkeinoelämän keskusliitto (EK), josta on porvarihallituksen aikana tullut ylin poliittinen neuvonantaja. EK on etujärjestö, joka palvelee ainoastaan suuren rahan yrityksiä – kutsuttakoon niitä tässä yhteydessä bisnessektoriksi. EK:n ohjailema politiikka keskittyy varmistamaan, että bisnessektorilla on mahdollisimman suopeat toimintaolosuhteet. Mikään muu ei sitä kiinnosta. Jos kansanvalta tulee bisneksen tielle, se sysätään sivuun. Niinpä päätöksiä tehdään ohi eduskunnan, jossa nykyisellään istuu koko joukko ainakin näennäisesti kriittisiä (ja ensi vaalikaudella vielä enemmän). Bisnesyhteiskunta ei siis ole lainkaan demokraattinen, paitsi silloin, kun kansalta tarvitaan sen jatkumiselle laillinen mandaatti. Näin käy eduskuntavaaleissa.
Elinkeinoelämän keskusliitto ei hallitse Suomea laajempaa maailmanpoliitiikkaa. Ja kuitenkin Euroopan unioni tekee ilmiselvästi yhtä bisnesorientoitunutta politiikkaa kuin Suomen valtio. Onko EU:lla oma EK:nsa? Varmaan jossain mielessä on. Tärkeämpää on kuitenkin ymmärtää, että yhtä lailla Suomen porvarihallitus, EK, EU kuin vaikka Maailmanpankki palvelee yhtä ja samaa tarkoitusperää: bisnessektorin valtaa ja bisneksen voittokulkua. Muuta virkaa ei Suomen valtiolla tai Euroopan unionillakaan ole niin kauan kuin poliittiset voimasuhteet ovat nykyisenlaisia. Niiden heilahtelu puolestaan ei vaikuta, ellei äärivasemmisto, nationalistit tai nämä kaksi yhdessä saavuta valta-asemaa. Ja jos saavuttaa, edessä voi yllättäen olla raaka valtataistelu.
Järkyttävimmän esimerkin bisneksen häikäilemättömästä vallasta tarjoaa lääketeollisuus. Olen tavannut sanoa, että lääkebisnes on toiseksi likaisin bisnes heti asekaupan jälkeen. Uusimmat käänteet laittavat epäilemään, pärjäävätkö aseetkaan lääkkeille. Ei ole sattumaa, että spam eli roskapostimainonta tarjoaa yleisimmin lääketeollisuuden tuotteita. Suomen sikainfluenssarokotteista syntynyt kohu oli pieni tuulahdus jäävuoren huipulla. On kuvaavaa, että kun Glaxo Smith Klinen (GSK) yksinoikeudellisesta vaikutuksesta rokotuspolitiikkaan alettiin puhua, toinen lääkeyhtiö nosti oikeusjutun, kun sen tarjousta rokotteista ei vastaanotettu. Lääkebisneksen ahneudella ei ole rajoja.
Nyt on saatu vihiä, että EU on valmistelemassa direktiiviä, joka kieltäisi kaiken ns. luonnonlääkinnän – kuten yrttivalmisteet – ja jopa niitä käsittelevän kirjallisuuden kaikissa jäsenmaissaan. Tehokkaimmin se toimisi toteutuessaan Suomen kaltaisessa EU:n mallioppilasmaassa. Moni uskoo vaihtoehtolääkinnän alalla toimivan huijareita, vaikka ymmärtäneekin silti direktiivin ylimitoitetuksi. Lääkebisneksestä ei uskota huijareita löytyvän. Lääkesysteemin sanaa levittää tehokkaasti mm. Skepsis ry, joka esim. kesällä 2010 järjesti näyttävän homeopatianvastaisen tempauksen. Helsingin Sanomat otti osaa keskusteluun väittäen homeopatiaa miljardibisnekseksi. Oikeasti skeptiset silmät näkevät, että Suomen homeopatiayhdistyksen lehti on vaatimaton, mustavalkoinen ja kehnosti toimitettu, kun taas Skepsis ry:n lehti on paljon koreampi ja väreissä.
Miksi lääkebisnes käyttää näin tiukkoja otteita? Täytyy muistaa kapitalismin yksiselitteinen laki. Lääkeyhtiöiden pyrkimys ei ole parantaa ihmisten sairauksia, vaan tehdä niillä rahaa. Parhaiten tämä onnistuu nykykäytännössä, jossa lääkkeiden ei edes väitetä parantavan oireiden syitä vaan pelkät oireet. Niinpä syyt eivät koskaan katoa ja lääkkeitäkin tarvitaan pysyvästi. Voitot lasketaan miljardeissa. Yksi uhka bisnekselle on luonnonlääkintä, sillä sen ideana on parantaa koko sairaus eikä vain oireita. Terve ihminen ei lääkkeitä tarvitse. Pieni uhka bisnekselle on myös minunlaiseni, joka kieltäytyy orjuudesta eikä syö edes kipulääkkeitä ollenkaan. Viime kädessä, kirjaimellisesti, valta on sittenkin vielä meidän.
maanantai 29. marraskuuta 2010
tiistai 23. marraskuuta 2010
Sivistysyhteiskunta 2.0
Totean aluksi faktat. Yliopistot, kirjastolaitos ja Yleisradio on ajettu kukin omanlaiseensa kriisiin. Koulujärjestelmä kerää kehuja maailmalta, vaikka on luisumassa samaan kriisipuuroon. Hallitsevan aseman kaapannut kaupallinen media on häpeämättömän disinformatiivinen. Työelämänkin on todettu sujuvan paremmin, kun tekee töitä eikä ajattele. Nettifoorumeilla levitetään pelkoon, vihaan ja muihin alkukantaisiin tunteisiin vetoavaa populistista propagandaa.
Sivistysyhteiskunta ei ole pätenyt argumenttina enää pitkään aikaan. Se on reliikkikäsite kuten 'oikeusvaltio'; saa nähdä, tuleeko 'hyvinvointivaltiosta' joskus vastaava muinaismuisto. Osittain tämä johtuu siitä, että suomalaisen yhteiskunnan sivistyneisyyttä pidetään itsestäänselvyytenä (niin pidetään oikeuttakin, joka on yhtä lailla hukkateillä). Lisäksi 'sivistys' soinnahtaa vanhanaikaiselta ja sijoittunee mielikuvissa jonnekin siveellisyyden ja sivilisaation väliin. Edelleen, viime vuosien kulttuurissa on ollut muodikasta olla tyhmä. "Aivot narikkaan" on aikamme mahtilauseita siinä missä "rikkaat rikastuu ja köyhät köyhtyy" tai vaihtoehtoisesti "maahanmuuttajat elää sosiaalituella ja vie meidän työpaikat".
Kuka hyötyy sivistyksen alennustilasta? Ja miksi? Eikö luulisi olevan kaikkien etu, että kansalaiset tietävät ja ymmärtävät asioita mahdollisimman laajasti? Niinhän sitä luulisi. Ensiksikin sivistyksen aallonpohjasta hyötyvät ne, jotka alasajavat sivistysyhteiskuntaa. Heidän ei tarvitse propagoida asiaansa, sillä vasta-argumentteja ei juuri kuulu ja ne vähätkin ovat joko vanhanaikaisia tai tyhmiä. Kansa saa mitä haluaa: valmiiksi viipaloitua leipää, kaupalliset sirkushuvit ja äänioikeuden nettifoorumeilla. Ja tietysti tyhmä kansa ymmärtää, että sivistysinstituutioiden alasajossa säästetään rahaa. Mihin tarkoitukseen, se jätetään avoimeksi.
Sivistyksen alasajosta hyötyvät siis vallanpitäjät, kukin omalla tavallaan. Kun koulu ei opeta, kirjasto ei palvele, Yleisradio tarjoaa massaviihdettä, julkkikset tunkevat vastaan joka lööpistä, populistit propagoivat nettifoorumeilla eikä yliopistossa ole opetusta vaan enintään kirjatenttejä, voi tyhmyyden ohella voittajaksi julistautua kaupallisuus. Kasvoton myyntikoneisto sanelee, mitä ostetaan ja kulutetaan, mitä medioita seurataan ja miten, mitä luetaan, mitä musiikkia kuunnellaan, mitä harrastetaan ja miksi, miten suhtaudutaan itseen, elämään ja maailmaan. Annetaan vaihtoehtoja, jotka ovat toistensa kaltaisia, mutta jotka antavat vaikutelman, että yksilö päättää itse valinnoistaan. Kapina massakulttuuria vastaan synnyttää vastakulttuurin, jossa ovat heti apajilla samat myyntimiehet. Vain sivistyksen luoma tiedostaminen voi vapauttaa tästä vankilasta, mutta nythän sitä ei ole tarjolla. Se ei myy.
Yhteiskunnallisella tasolla sivistymättömyys hyödyttää hallitsevaa luokkaa. Kun Marx tuo korkeintaan mieleen hupsut elokuvaveljekset, luokkavihollinen tarkoittaa peruskoulun rinnakkaisluokkalaista ja työväen puolue on kokoomus, porvari on turvassa ja nukkuu hyvin. Yhteiskuntarauhaa häiritsee enintään populistien möykkääminen maahanmuuttajia tai vasemmistovihreitä vastaan, mutta sekin lopulta tuudittaa turvalliseen uneen: nythän yhteiskunnan katkeroituneet riitelevät keskenään eivätkä yhdessä vallanpitäjiä vastaan, mikä olisikin vanhanaikaista. Ja raha sen kun virtaa.
No niin. Niille, joilla on vielä sivistyksen rippeitä tallella, edelliset kolme kappaletta riittänevät perusteiksi, miksi köyhälistön ja sivistyneistön etu on nyt yhteinen ja poliittisen vasemmiston täytyy EHDOTTOMASTI pyrkiä pelastamaan sivistysinstituutiot. Ne eivät ole yhteiskunnan muuttamisen ratkaisu, mutta niissä on sen ratkaisu. Epämuodikas sivistysyhteiskunnan idea on pelkäämättä nostettava pöydälle kuin komerossa nälässä pidetty kissa. Jos tämä sukupolvi ei tee vallankumousta, annetaan seuraavalle sukupolvelle tieto vallankumouksesta ja sen tekemisen välineistä.
Lisäsivistys voi myös auttaa ymmärtämään, mikä kaikki tässä kehutussa yhteiskunnassa on täysin rempallaan, miksi on, ja miksi sitä kuitenkin kehutaan. Opitaan tiedostamaan, mitä kätkeytyy korulauseiden, iskulauseiden, mainoslauseiden taakse, miksi voidaan hyvin ja miksi pahoin, ja millä kaikilla keinoilla asioille voi tehdä jotain. "Mene kouluun, koditon", sanoi Bertolt Brecht, mutta nykyään on vaara, että koulussa oppii vain pehmoisia puolivillaisuuksia ja keskenkasvuista sosiaalisuutta. Sivistämällä itseään oppii, mistä tämä johtuu, miksi kodittoman kouluunmenoa on ylipäänsä pidetty tärkeänä – ja mitä kaikkea sivistys, sivistysyhteiskunnasta puhumattakaan, tekee mahdolliseksi meistä jokaiselle.
Sivistysyhteiskunta ei ole pätenyt argumenttina enää pitkään aikaan. Se on reliikkikäsite kuten 'oikeusvaltio'; saa nähdä, tuleeko 'hyvinvointivaltiosta' joskus vastaava muinaismuisto. Osittain tämä johtuu siitä, että suomalaisen yhteiskunnan sivistyneisyyttä pidetään itsestäänselvyytenä (niin pidetään oikeuttakin, joka on yhtä lailla hukkateillä). Lisäksi 'sivistys' soinnahtaa vanhanaikaiselta ja sijoittunee mielikuvissa jonnekin siveellisyyden ja sivilisaation väliin. Edelleen, viime vuosien kulttuurissa on ollut muodikasta olla tyhmä. "Aivot narikkaan" on aikamme mahtilauseita siinä missä "rikkaat rikastuu ja köyhät köyhtyy" tai vaihtoehtoisesti "maahanmuuttajat elää sosiaalituella ja vie meidän työpaikat".
Kuka hyötyy sivistyksen alennustilasta? Ja miksi? Eikö luulisi olevan kaikkien etu, että kansalaiset tietävät ja ymmärtävät asioita mahdollisimman laajasti? Niinhän sitä luulisi. Ensiksikin sivistyksen aallonpohjasta hyötyvät ne, jotka alasajavat sivistysyhteiskuntaa. Heidän ei tarvitse propagoida asiaansa, sillä vasta-argumentteja ei juuri kuulu ja ne vähätkin ovat joko vanhanaikaisia tai tyhmiä. Kansa saa mitä haluaa: valmiiksi viipaloitua leipää, kaupalliset sirkushuvit ja äänioikeuden nettifoorumeilla. Ja tietysti tyhmä kansa ymmärtää, että sivistysinstituutioiden alasajossa säästetään rahaa. Mihin tarkoitukseen, se jätetään avoimeksi.
Sivistyksen alasajosta hyötyvät siis vallanpitäjät, kukin omalla tavallaan. Kun koulu ei opeta, kirjasto ei palvele, Yleisradio tarjoaa massaviihdettä, julkkikset tunkevat vastaan joka lööpistä, populistit propagoivat nettifoorumeilla eikä yliopistossa ole opetusta vaan enintään kirjatenttejä, voi tyhmyyden ohella voittajaksi julistautua kaupallisuus. Kasvoton myyntikoneisto sanelee, mitä ostetaan ja kulutetaan, mitä medioita seurataan ja miten, mitä luetaan, mitä musiikkia kuunnellaan, mitä harrastetaan ja miksi, miten suhtaudutaan itseen, elämään ja maailmaan. Annetaan vaihtoehtoja, jotka ovat toistensa kaltaisia, mutta jotka antavat vaikutelman, että yksilö päättää itse valinnoistaan. Kapina massakulttuuria vastaan synnyttää vastakulttuurin, jossa ovat heti apajilla samat myyntimiehet. Vain sivistyksen luoma tiedostaminen voi vapauttaa tästä vankilasta, mutta nythän sitä ei ole tarjolla. Se ei myy.
Yhteiskunnallisella tasolla sivistymättömyys hyödyttää hallitsevaa luokkaa. Kun Marx tuo korkeintaan mieleen hupsut elokuvaveljekset, luokkavihollinen tarkoittaa peruskoulun rinnakkaisluokkalaista ja työväen puolue on kokoomus, porvari on turvassa ja nukkuu hyvin. Yhteiskuntarauhaa häiritsee enintään populistien möykkääminen maahanmuuttajia tai vasemmistovihreitä vastaan, mutta sekin lopulta tuudittaa turvalliseen uneen: nythän yhteiskunnan katkeroituneet riitelevät keskenään eivätkä yhdessä vallanpitäjiä vastaan, mikä olisikin vanhanaikaista. Ja raha sen kun virtaa.
No niin. Niille, joilla on vielä sivistyksen rippeitä tallella, edelliset kolme kappaletta riittänevät perusteiksi, miksi köyhälistön ja sivistyneistön etu on nyt yhteinen ja poliittisen vasemmiston täytyy EHDOTTOMASTI pyrkiä pelastamaan sivistysinstituutiot. Ne eivät ole yhteiskunnan muuttamisen ratkaisu, mutta niissä on sen ratkaisu. Epämuodikas sivistysyhteiskunnan idea on pelkäämättä nostettava pöydälle kuin komerossa nälässä pidetty kissa. Jos tämä sukupolvi ei tee vallankumousta, annetaan seuraavalle sukupolvelle tieto vallankumouksesta ja sen tekemisen välineistä.
Lisäsivistys voi myös auttaa ymmärtämään, mikä kaikki tässä kehutussa yhteiskunnassa on täysin rempallaan, miksi on, ja miksi sitä kuitenkin kehutaan. Opitaan tiedostamaan, mitä kätkeytyy korulauseiden, iskulauseiden, mainoslauseiden taakse, miksi voidaan hyvin ja miksi pahoin, ja millä kaikilla keinoilla asioille voi tehdä jotain. "Mene kouluun, koditon", sanoi Bertolt Brecht, mutta nykyään on vaara, että koulussa oppii vain pehmoisia puolivillaisuuksia ja keskenkasvuista sosiaalisuutta. Sivistämällä itseään oppii, mistä tämä johtuu, miksi kodittoman kouluunmenoa on ylipäänsä pidetty tärkeänä – ja mitä kaikkea sivistys, sivistysyhteiskunnasta puhumattakaan, tekee mahdolliseksi meistä jokaiselle.
torstai 18. marraskuuta 2010
Tiedostavaa kapinaa
Missä on ihmisiä, siellä on kapinaa. Yhdessä ajan ja paikan leikkauspisteessä sitä on enemmän kuin toisessa. Nyky-Suomessa on paljon epämääräistä, hahmottumatonta kapinaa ja vielä enemmän kapinapotentiaalia. Meikäläiseen 2000-luvun kulttuuriin valitettavasti kuuluu, ettei sivistyneistö kovin usein "alennu" kapinoimaan vaan jättää sen nuorten ja massojen huoleksi.
Olen elämäni aikana tavannut monenlaisia kapinallisia. Yksien, joihin itse kuuluin myöhäisteini-iässä, voi sanoa kapinoivan "ilosta". Ilmiötä luonnehtivat auktoriteettien vastustaminen ja toiminnan luova ennustamattomuus. Mekin suunnittelimme valtauksia, hulluja tempauksia ja lähtöä kesken lukiopäivän kaupungille "vittuilemaan". Tällainen kapina paiskaa kättä anarkistisen ideologian kanssa.
Toisaalta olen tuntenut ihmisiä, jotka kapinoivat ikään kuin "pakosta". Maailma kohtelee heitä kaltoin, eivätkä he "voi" elää pullikoimatta vastaan. Tällaiset ihmiset eivät löydä paikkaa yhteiskunnasta, tai heidät on tyrmännyt jokin yhteiskunnallinen instituutio – koulu, kirkko, puolustusvoimat, poliisi tai oikeuslaitos. Lähes kaikki tuntemani sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen edustajat ovat jossain vaiheessa kuuluneet tähän ryhmään.
Usein väitetään, että jonkin ryhmän kapinointi on perusteetonta ja turhaa. Yllä kuvatuista kapinaryhmistä jälkimmäinen voi toimia "syyttäjänä", ensin mainittu oletettuna "syyllisenä". Puolustusasianajajaa ei salissa luonnollisesti ole. Suuria ikäluokkia ja niitä seurannutta "uuden aallon" ikäpolvea on esimerkiksi syytetty kapinasta kapinan vuoksi. Tällainen puhe on saanut kaikupohjaa oikeistopopulismin piirissä. Itse nämä katkerat yrittäjät ja eliittiduunarit muka tietysti kapinoivat pakosta, koska "vasemmistovihreät", "kukkahattutädit" ja maahanmuuttajat tallaavat joka päivä heidän ahneille pikku varpailleen.
Kapinan tausta-asetelmasta puuttuu kuitenkin kolmas, paljon edellisiä kiinnostavampi lähtökohta. Kapinoimisen ilo saattaa haihtua iän ja vastoinkäymisten myötä; toisaalta, jos pakko katoaa, myös kapina voi kadota. Sen sijaan tiedostamisesta syntyvä kapina on kestävää. Oma ilon lietsoma teinikapinani kehittyi tietoisuudeksi jo 1990-luvun puolivälissä, jolloin Suomen runnominen EU:hun ja Lipposen ensimmäisen hallituksen häkellyttävä uusliberalismi kohtasivat yhteiskuntatieteelliset opintoni. Olen myös varma, että lukuisat, oikeistopopulistien hämmennykseksi yhä periaatteistaan kiinni pitävät 60- ja 70-lukulaiset pohjaavat kapinansa tiedostamiseen.
Miksi oikeistopopulistien käsitystä kapinasta kapinan vuoksi silti uskotaan? Populismin kannattajat kyllä näkevät, ettei sivistyneistön (jota moni suurten ikäluokkien aktivisti leimallisesti edustaa) kapina synny pakosta tai edes "pakosta". Tietoisuuslähtöistä kapinaa ei ole kuitenkaan olemassa populistien maailmassa, sillä he eivät itse tiedosta sitä. Oikeistopopulismin maailmankuvaa voisi luonnehtia "epätiedostavaksi". Se syytää kannattajilleen puolitotuuksia ja näennäisperusteluja. Asioiden tarkempaa tutkiskelua ja puntarointia pidetään epäilyttävänä sievistelynä.
Edelliseen on päivänselvä syy. Tiedostaminen on uhka, sillä tiedostava ihminen ei tyydy pintapuolisuuksiin vaan kaivaa syvemmältä. Tällöin populistiset käsitykset kaatuvat, koska niillä ei ole todellisuuspohjaa. Niinpä oikeisto tekee "epätiedostamisen" eteen työtä koko massamediansa voimalla. Yhteiskunnallisella tiedostamisella on nimittäin suuri taipumus, suorastaan väistämättömyys johtaa poliittiseen vasemmistoon – ja kestävään yhteiskunnalliseen kapinaan.
Olen elämäni aikana tavannut monenlaisia kapinallisia. Yksien, joihin itse kuuluin myöhäisteini-iässä, voi sanoa kapinoivan "ilosta". Ilmiötä luonnehtivat auktoriteettien vastustaminen ja toiminnan luova ennustamattomuus. Mekin suunnittelimme valtauksia, hulluja tempauksia ja lähtöä kesken lukiopäivän kaupungille "vittuilemaan". Tällainen kapina paiskaa kättä anarkistisen ideologian kanssa.
Toisaalta olen tuntenut ihmisiä, jotka kapinoivat ikään kuin "pakosta". Maailma kohtelee heitä kaltoin, eivätkä he "voi" elää pullikoimatta vastaan. Tällaiset ihmiset eivät löydä paikkaa yhteiskunnasta, tai heidät on tyrmännyt jokin yhteiskunnallinen instituutio – koulu, kirkko, puolustusvoimat, poliisi tai oikeuslaitos. Lähes kaikki tuntemani sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen edustajat ovat jossain vaiheessa kuuluneet tähän ryhmään.
Usein väitetään, että jonkin ryhmän kapinointi on perusteetonta ja turhaa. Yllä kuvatuista kapinaryhmistä jälkimmäinen voi toimia "syyttäjänä", ensin mainittu oletettuna "syyllisenä". Puolustusasianajajaa ei salissa luonnollisesti ole. Suuria ikäluokkia ja niitä seurannutta "uuden aallon" ikäpolvea on esimerkiksi syytetty kapinasta kapinan vuoksi. Tällainen puhe on saanut kaikupohjaa oikeistopopulismin piirissä. Itse nämä katkerat yrittäjät ja eliittiduunarit muka tietysti kapinoivat pakosta, koska "vasemmistovihreät", "kukkahattutädit" ja maahanmuuttajat tallaavat joka päivä heidän ahneille pikku varpailleen.
Kapinan tausta-asetelmasta puuttuu kuitenkin kolmas, paljon edellisiä kiinnostavampi lähtökohta. Kapinoimisen ilo saattaa haihtua iän ja vastoinkäymisten myötä; toisaalta, jos pakko katoaa, myös kapina voi kadota. Sen sijaan tiedostamisesta syntyvä kapina on kestävää. Oma ilon lietsoma teinikapinani kehittyi tietoisuudeksi jo 1990-luvun puolivälissä, jolloin Suomen runnominen EU:hun ja Lipposen ensimmäisen hallituksen häkellyttävä uusliberalismi kohtasivat yhteiskuntatieteelliset opintoni. Olen myös varma, että lukuisat, oikeistopopulistien hämmennykseksi yhä periaatteistaan kiinni pitävät 60- ja 70-lukulaiset pohjaavat kapinansa tiedostamiseen.
Miksi oikeistopopulistien käsitystä kapinasta kapinan vuoksi silti uskotaan? Populismin kannattajat kyllä näkevät, ettei sivistyneistön (jota moni suurten ikäluokkien aktivisti leimallisesti edustaa) kapina synny pakosta tai edes "pakosta". Tietoisuuslähtöistä kapinaa ei ole kuitenkaan olemassa populistien maailmassa, sillä he eivät itse tiedosta sitä. Oikeistopopulismin maailmankuvaa voisi luonnehtia "epätiedostavaksi". Se syytää kannattajilleen puolitotuuksia ja näennäisperusteluja. Asioiden tarkempaa tutkiskelua ja puntarointia pidetään epäilyttävänä sievistelynä.
Edelliseen on päivänselvä syy. Tiedostaminen on uhka, sillä tiedostava ihminen ei tyydy pintapuolisuuksiin vaan kaivaa syvemmältä. Tällöin populistiset käsitykset kaatuvat, koska niillä ei ole todellisuuspohjaa. Niinpä oikeisto tekee "epätiedostamisen" eteen työtä koko massamediansa voimalla. Yhteiskunnallisella tiedostamisella on nimittäin suuri taipumus, suorastaan väistämättömyys johtaa poliittiseen vasemmistoon – ja kestävään yhteiskunnalliseen kapinaan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)